Verneri

Ulkomaat

Mittavat vahingot! Suomalaisrauhanturvaajien telttakylässä tulipalo

Julkaistu: , Päivitetty:

-Nyt me korjaamme ja pystytämme kahta ehomman leirin palaneen tilalle. Tällaista ei koskaan toivoisi sattuvan, mutta kun näitä sattuu, niin silloin ei pidä jäädä kuokka kädessä haukottelemaan, everstiluutnantti Hans Adolf Ehrnrooth kuvailee tilannetta rauhanturvaajien leiriltä Tshadista.

Lauantaina puoli kahdeksalta paikallista aikaa suomalaisten rauhanturvaajien leirillä Tshadin Abechessa syttyi uhkaava tulipalo. Tulipalosta aiheutui mittavat aineelliset vahingot, mutta vakavia henkilövahinkoja ei sattunut. Kaksi rauhanturvaajaa sai lieviä palovammoja.

Suomalaisten kriisinhallintajoukon komentaja, everstiluutnantti Hans Adolf Ehrnrooth kertoo, että tulipalo sai alkunsa ampumatarvikkeiden varomattomasta käsittelystä.

-Täällä on aina aamuisin kova tuuli, joten tuli pääsi leviämään nopeasti muihin telttoihin.

Leirin palokunta tuli nopeasti paikalle, mutta tuli oli jo ehtinyt tehdä tehtävänsä, hän kertoo.

Tshadissa suomalaisia rauhanturvaajia on kaikkiaan 58. Samalla alueella on myös rauhanturvaajia Puolasta ja Ranskasta.

Tilapäismajoitus kunnossa

Tulipalo tuhosi kaikkiaan neljä majoitustelttaa. Lisäksi tuli tuhosi teltoissa olleet aseet ja rauhanturvaajien omaa omaisuutta. Ehrnroothin mukaan tulen lämmittämät rynnäkkökiväärit ja patruunat alkoivat "papattaa", joten alueella olevat henkilöt piti evakuoida nopeasti pois.

-Ampumatarvikkeet ja kivääripatruunat eivät lämmetessään laukea kuin kiväärillä ampuen. Mutta kun ruuti lämpenee, se sinkoilee sinne tänne ja se on luonnollisesti yhtä vaarallista kuin ampuminen, joten siinä vaiheessa alueelta oli lähdettävä nopeasti pois, Ehrnrooth selittää tilanteen kulkua.

Everstiluutnantin mukaan heillä on tarkka tieto, mitä aseita on mennyt. Näiden suhteen leirillä toimitaan puolustusvoimien omien määräysten mukaan ja asiasta tehdään tarvittava tutkinta.

Majoitustelttansa palossa menettäneet rauhanturvaajat eivät jää taivasalle, vaan heidät majoitetaan leirillä olevien muiden joukkojen telttoihin.

-Ranskalainen huoltopataljoona ja puolalainen ilmailuosasto ovat molemmat tarjonneet meille majoitusta. Kyllä pojille löytyy katto pään päälle tälle ja tuleville illoille, Ehrnrooth vakuuttaa.

Porin prikaatin lauantai-iltana antaman tiedon mukaan uudet teltat ja muut varusteet pyritään laittamaan matkaan jo maanantaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

  4. 4

    Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. 6

    Aleksandr Ovetshkinin perhettä kohtasi suuri suru – ”Mahdotonta käsittää”

  7. 7

    Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

  8. 8

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  9. 9

    Miten päin laitat vessapaperirullan telineeseen? Asiantuntija ratkaisee kodin ikuisuuskiistan

  10. 10

    Sähkökaapeli putosi tielle, raitiovaunu jäi jumiin keskelle risteystä – Helsingin keskustan liikenne ruuhkautuu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

  2. 2

    Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

  3. 3

    Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

  4. 4

    Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

  5. 5

    Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

  6. 6

    Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

  7. 7

    Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

  8. 8

    Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

  9. 9

    Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

  10. 10

    Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  2. 2

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  3. 3

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  4. 4

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  5. 5

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  6. 6

    Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

  7. 7

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  8. 8

    ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

  9. 9

    Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

  10. 10

    Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

  2. 2

    Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

  3. 3

    Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

  4. 4

    Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

  5. 5

    Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

  6. Näytä lisää