Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

90-vuotias Viro juhlii kaksi päivää

Julkaistu:

Viro juhlii 90-vuotista tasavaltaansa ensi viikonloppuna. Kaksipäiväiset juhlat vietetään Pärnussa ja Tallinnassa.

Molemmissa kaupungeissa on esillä muun muassa Viron ensimmäinen sinimustavalkea lippu. Sen esittelee Viron ylioppilaiden liitto, jonka tunnus lippu oli jo 1800-luvun lopulta lähtien.

Viron tasavallan perustamisen manifesti luettiin Pärnussa Endla-teatterin parvekkeelta illalla 23. 2. 1918.

Itsenäisyysmanifestin virallinen julistaminen tapahtui kuitenkin seuraavana päivänä, mistä juontaa myös maan nykyinen itsenäisyyspäivä.

Manifestin lukemisen kunniaksi Pärnussa paljastetaan lauantaina muistomerkki. Lisäksi kaupunki isännöi juhlavuoden sotilasparaatia.

Sunnuntaina Tallinnan Pitkän Hermannin torniin nostetaan juhlallisin menoin Viron valtionlippu, minkä jälkeen on vuorossa juhlajumalanpalvelus tuomiokirkossa.

Päivä huipentuu presidentti Toomas Hendrik Ilveksen juhlavastaanottoon Estonia-teatterissa illalla.

Viron tasavaltaa juhlitaan myös ulkomailla. Viisi maata saa Virolta musikaalisen lahjan. Ensimmäisen sai Islanti jo viime viikolla, jolloin Viron filharmoninen kamarikuoro esitti Reykjavikissa ensimmäistä kertaa Tonu Korvitsan teoksen Kolme Islannin laulua.

Islanti tunnusti ensimmäisenä Viron uuden itsenäisyyden vuonna 1991.

Viro oli toisen maailmansodan jälkeen puoli vuosisataa Neuvostoliiton miehittämä.

Suomessa Viron tasavallan syntymäpäivää muistetaan Helsingin yliopiston juhlaseminaarissa tiistaina.

Puheen pitävät muun muassa Viron pääministeri Andrus Ansip ja professori Heikki Ylikangas.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  4. 4

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  5. 5

    Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

  6. 6

    Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

  7. 7

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  8. 8

    Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

  9. 9

    Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

  10. 10

    300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  4. 4

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  7. 7

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  9. 9

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  10. 10

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

  4. 4

    Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

  5. 5

    Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

  6. Näytä lisää