Pasi

Ulkomaat

Valikko

Afganistanin presidenttiehdokas syyttää vaalilautakuntaa vilpistä

Julkaistu:

Presidenttiehdokas Abdullah Abdullah arvosteli torstaina kovasanaisesti Afganistanin vaalilautakuntaa istuvan presidentin Hamid Karzain tukemisesta.

Abdullah sanoi Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa, että lautakunta on korruptoitunut ja kaikkea muuta kuin puolueeton.

Entinen ulkoministeri syytti samalla Karzaita petoksesta.

- Ei ole hyväksi maalle, että valtaisaan petokseen syyllistynyt hallitsee maata seuraavat viisi vuotta, Abdullah ryöpytti.

Karzai on saanut runsaat 54 prosenttia äänistä, kun 92 prosenttia vaalihuoneistosta on ilmoittanut tuloksensa. Hän näyttää näin voittavan vaalit heti ensimmäisellä kierroksella. Vilppisyytösten tutkinta voi viivyttää virallisen tuloksen julkistamista.

Saksalainen EU-vaalitarkkailija Gunter Mulack sanoi torstaina Berliinissä, että yli 700 000 ääntä tähän asti lasketuista runsaasta viidestä miljoonasta äänestä on kyseenalaisia. Parissa sadassa äänestyspaikassa on esimerkiksi annettu ääniä enemmän kuin on äänioikeutettuja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  3. 3

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. 6

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  7. 7

    Lasse Lehtinen tukee Sauli Niinistöä presidentiksi: ”Tämähän on vanha demarien linja”

  8. 8

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  9. 9

    Näin Atte Jääskeläisen kujanjuoksu eteni – pikakokous sinetöi lähdön

  10. 10

    Urheilutoimittaja Heidi Suomi hehkuu lomakuvissaan – palvoo aurinkoa pikkubikineissä veneen kannella

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  5. 5

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  6. 6

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  7. 7

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  10. 10

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  3. 3

    Pelottava löytö: Chrome-selaimella voi salakuvata käyttäjää

  4. 4

    Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

  5. 5

    Jättiyllätys! Vain elämää palaa syksyllä – mukana aiempien kausien tähtiä: Cheek, Sanni, Kaija Koo...

  6. Näytä lisää