Sami, Samuli

Ulkomaat

Venäjä aikoo elvyttää laivanrakennuksen

Julkaistu:

Venäjän pääministeri Vladimir Putin piiskaa vauhtia laivanrakennusteollisuuteen.

Kukoistava energiasektori tarvitsee käyttöönsä modernin laivaston, jolla kuljettaa öljyä ja kaasua avomeren tuotantoalueilta, Putin sanoi Pietarissa tiistaina.

- Se tarkoittaa öljynporauslauttoja, jäänkestäviä kaasutankkereita ja jäänmurtajia, hän täsmensi.

Kymmenen viime vuoden aikana vain kuusi prosenttia Venäjälle tilatuista aluksista on rakennettu kotimaisilla telakoilla. Niille haetaan lisää suorituskykyä miljardien eurojen investointiohjelmalla, jonka Putin pisti alulle jo presidenttikaudellaan. Nyt ohjelmaa on tarkoitus nopeuttaa.

Telakkainvestointeja hallinnoimaan perustettua valtionyhtiötä ryhtyy johtamaan Putinin luottomiehiin kuuluva Igor Setshin, yksi uuden hallituksen varapääministereistä.

Varapääministeri Sergei Ivanov sanoi, että investoinnit aloitetaan Länsi-Venäjältä. Käytännössä tämä tarkoittanee Pietarin seutua, jonne liikemies Juri Kovaltshukin omistama Rossiya-pankki haluaisi rakentaa uusia telakoita.

Teollisuusministeri Viktor Hristenkon mukaan Venäjän Kaukoidässä telakkahankkeisiin voisivat osallistua eteläkorealaiset yhtiöt. Korealainen STX on Aker Yardsin suurin omistaja.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  4. 4

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  5. 5

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  6. 6

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  7. 7

    Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

  8. 8

    Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

  9. 9

    Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

  10. 10

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  6. 6

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  7. 7

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  8. 8

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  9. 9

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  10. 10

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  4. 4

    Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

  5. 5

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  6. Näytä lisää