Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

USA:n keskuspankki laski ohjauskorkonsa nollaan!

Yhdysvaltain keskuspankki Fed on laskenut ohjauskorkonsa historiallisen alas. Korko laskee ainakin 0,75 prosenttiyksikköä 0-0,25 prosenttiin.

Fed ei ole koskaan aiemmin asettanut ohjauskorolle vaihteluväliä. Päätöksellä pankki pyrkii torjumaan talouskriisin vaikutuksia ja deflaation eli hintojen laskun uhkaa.

Pankki kertoo suunnittelevansa myös muita toimia talouden elvyttämiseksi.

USA:n kauppaministeriö kertoi, että marraskuussa aloitettiin uusien asuntojen rakentamisia lähes viidennes vähemmän kuin lokakuussa. Markkinoilla on yritetty etsiä merkkejä asuntomarkkinoiden ja -rakentamisen käänteestä, mutta nyt saadut luvut eivät käännettä lupaile.

Yhdysvaltojen hallitus ja keskuspankki ovat tehtailleet tänä syksynä toinen toistaan luovempia toimenpiteitä talouden piristämiseksi.

Keskuspankki Fed on polkenut pohjille ohjauskorkonsa. Nyt kuitenkin korkolääkkeet on syöty loppuun, kun Fed laski tiistai-iltana ohjauskorkonsa historiallisen alas, käytännössä nollaan.

Keskuspankki ilmoitti, että sen tavoitteena on ohjauskorko välillä 0-0,25 prosenttia. Päätös oli sikälikin poikkeuksellinen, ettei Fed ole koskaan aiemmin käyttänyt tällaista korkohaarukkaa. Aiempi korkotaso oli 1,0 prosenttia.

Pörssit saivat Fedin päätöksestä tuoreeltaan nostetta, mutta dollari jatkoi alamäkeään.

Ensimmäisissä analyytikkokommenteissa keskuspankin ratkaisua pidettiin epätavallisena mutta taas kerran - luovana.

Poikkeuksellisia
toimia saattaa tulla

Normaalitilanteessa ohjauskoron muutoksilla olisi vahva vääntövoima talouteen, vaikka koronmuutosten vaikutusten siirtyminen talouden rattaisiin vie kuukausia.

Nyt finanssikriisin järkyttämillä markkinoilla teho ei ole samaa luokkaa. Raha ei kierrä taloudessa kuten pitäisi.

Keskuspankilta odotetaankin markkinoilla "epätavanomaisia" toimia tilannetta helpottamaan. Ekonomistit veikkailevat, että keskuspankki saattaa ruveta muun muassa ostamaan valtion lainapapereita.

Nordean ekonomistin Reijo Heiskasen mukaan markkinoilla kiikaroidaan, kuinka suuri tulevan presidentin Barack Obaman elvytyspaketti on.

- Siinä tilanteessa voi olla tarpeen, että keskuspankki puuttuu markkinoihin, jottei liittovaltion lainanotto syrjäyttäisi yksityistä lainanottoa, Heiskanen arvioi.

Ohjauskorkoliikkeet näkyvät
velallisen kukkarossa

Näillä näkymin Euroopan keskuspankki ei ole painamassa ohjauskorkoaan yhtä alas kuin Fed. Korko on laskenut 2,5 prosenttiin, ja yleinen arvio on, että lasku jatkuu.

- On täysin selvää, että EKP:n täytyy tuoda korkoja lisää alas, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Pasi Sorjonen.

Hän uskoo, että EKP laskee ohjauskorkoaan puolella tai yhdellä prosenttiyksiköllä ensi kesään mennessä.

Korkoliikkeisiin voi hyvinkin tulla vielä yllätyksiä. EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet ei halunnut maanantaina kommentoida, lasketaanko ohjauskorkoa tammikuun kokouksessa.

Hän antoi kuitenkin ymmärtää, että EKP haluaa nähdä, miten tähän mennessä tehdyt koronlaskut vaikuttavat talouteen.

Markkinoilla Trichet'n kommentteja tulkittiin niin, että keskuspankki saattaa vetää odotuksia pidättyväisempää linjaa koronlaskuissaan.

Korkoliikkeet näkyvät myös asuntovelallisen arjessa. Euriborit ovat laskeneet vauhdilla jo kaksi kuukautta. Odotukset EKP:n ohjauskoron muutoksista ohjaavat myös 12 kuukauden euriborin liikkeitä.

Asuntolainojen viitekorkona yleisesti käytetty 12 kuukauden euribor laski tiistaina noin 3,4 prosenttiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

  3. 3

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  4. 4

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  5. 5

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  6. 6

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  7. 7

    Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

  8. 8

    Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

  9. 9

    Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

  10. 10

    AFP: Näin kansainvälinen media reagoi vaaleihin – ”Ranska on rikki”, ”järisyttävät nuhteet valtavirralle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  2. 2

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  3. 3

    Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

  4. 4

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  5. 5

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  6. 6

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  7. 7

    Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

  8. 8

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  9. 9

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  10. 10

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Trump käsitteli videopuheessaan ihmiskunnan historian synkintä lukua – ”Ei enää koskaan, sanon sen, ei enää koskaan”

  3. 3

    Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

  4. 4

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  5. 5

    Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

  6. Näytä lisää