Usko

Ulkomaat

Valikko

Dennis Tito juuttui ensimmäiseen avaruusruuhkaan

Kaikkien aikojen ensimmäistä avaruusturistia Dennis Titoa kansainväliselle avaruusasemalle kuljettava Sojuz-alus juuttui eilen maailmanhistorian ensimmäiseen avaruusruuhkaan.

Venäläisalus pääsee telakoitumaan ISS-avaruusasemaan vasta tänään, kun amerikkalainen Endeavour-alus on lähtenyt paluumatkalle maahan. Amerikkalaissukkulan lento venyi ennakoitua pidemmäksi, sillä uuden robottikäden kontrollointiin käytetyn tietokoneen varajärjestelmässä havaittiin vika, jonka korjaamiseen meni neljä vuorokautta.

Tito on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan hän korvaa kaiken mahdollisesti aiheuttamansa vahingon, eikä vaadi mitään korvauksia, mikäli hänelle sattuu jotain avaruuslennon aikana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

  3. 3

    Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

  4. 4

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  5. 5

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  6. 6

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  7. 7

    Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

  8. 8

    Suurvaltajohtajien huippukokous Suomessa aiheuttaisi megaluokan turvatoimet – ”Kyllä poliisi resurssinsa varaa ja suunnittelu alkaisi välittömästi”

  9. 9

    Aamulehti: Kunnanvaltuutettu tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  10. 10

    Neljä venäläistä kärysi dopingista – mukana olympiamitalisti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  6. 6

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  7. 7

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  8. 8

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  9. 9

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  10. 10

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  2. 2

    Helsingin taksikuskit närkästyivät Bernerin lakiesityksestä – mielenosoitukseen odotetaan yli sataa autoa

  3. 3

    Etsintäpartio kuvasi videon hetkestä, jolloin kadonnut mies löytyi 158-kiloisen pytonin vatsasta

  4. 4

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  5. 5

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  6. Näytä lisää