Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Vapautettu brittiopettaja saapui kotimaahan

Islamilaisuuden häpäisemisestä Sudanissa vangittu opettaja Gillian Gibbons saapui aamulla kotimaahansa Britanniaan. Gibbonsia vastassa Lontoon Heathrow'n lentokentällä oli iso joukko median edustajia ja oma 25-vuotias poika John.

- Haluaisin kiittää hallitusta kaikesta avusta, kovasta työstä jota tehtiin kulissien takana. Erityiskiitos kahdelle ylähuoneen jäsenelle, jotka matkustivat (Sudaniin). Kaikki ovat olleet suurenmoisia, John Gibbons sanoi.

Gillian Gibbons piti lentokentällä lyhyen tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi kokemuksistaan.

- Odotan kovasti perheeni ja ystävieni tapaamista. Ja aion levätä paljon..

- Tämä on ollut koettelemus, mutta minua kohdeltiin hyvin vankilassa ja minulle oltiin hyvin ystävällisiä.

Gibbons aikoo nyt viettää joulun perheensä kanssa ja miettiä sitten, mitä tekee tulevaisuudessa.

- Etsin työtä sillä menetin työpaikkani, hän naurahti.

Gibbons joutui tuomioistuimen eteen annettuaan luokkansa nimetä maskotiksi hankitun pehmonallen Muhammediksi.

Aiemmin julkaistussa lausunnossa Gibbons kiisti, että Muhammed-nalle olisi tarkoitettu loukkaukseksi.

- Kunnioitan suuresti islamia enkä tietoisesti loukkaisi ketään.

Hän sai 15 vuorokauden vankeustuomion, mutta presidentti Omar al-Bashir armahti hänet kahden islaminuskoisen brittipäärin matkustettua Sudaniin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  2. 2

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  3. 3

    Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

  6. 6

    Sekava tilanne aamuyöllä Jätkäsaaressa: Kovassa tuiskeessa ollut ryhtyi hengenpelastajaksi

  7. 7

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  8. 8

    Anna Perhon viimeinen radiolähetys perjantaina – katso Dynastian lähetys livenä

  9. 9

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  10. 10

    Trump myöntää avoimesti: ”Voimme päätyä suureen, suureen konfliktiin Pohjois-Korean kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  6. 6

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  7. 7

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  10. 10

    Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

  2. 2

    Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

  3. 3

    Teleoperaattorit keksivät uuden tavan myydä kalliita puhelimia suomalaisille

  4. 4

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  5. 5

    Marita Taavitsainen ja aviomies Tomi Natri ottivat suhteessaan aikalisän – avautuvat nyt eron taustoista

  6. Näytä lisää