Uuno

Ulkomaat

Valikko

Ex-tiedottaja käänsi takkinsa ja haukkui Bushin

Julkaistu:

Kuka muistaa Scott McClellanin - pyöreäkasvoisen miehen torjumassa vakavana milloin mitäkin presidentti George W. Bushiin kohdistuvaa arvostelua?

Se oli McClellanin työ kolmen vuoden ajan. Nyt Valkoisen talon ex-tiedottaja kertoo, miten hän lopulta pettyi raskaasti pomonsa tekemisiin.

McClellan kirjoittaa muistelmissaan "Bushin kääntäneen selkänsä rehellisyydelle ja totuudelle aikana, jolloin niitä olisi eniten tarvittu".

- Aikana, jolloin kansakunta oli sodan partaalla.

Moni saattaa kuitenkin epäillä McClellanin sanojen aitoutta, sillä hän puolusti Irakin sotaa ja väitettä sen joukkotuhoaseista vielä seitsemän päivää ennen eroilmoitustaan huhtikuussa 2006. Washington Post oli juuri kertonut Bushin puhuneen toukokuussa 2003 Irakin biologisista aseista vastoin parempaa tietoaan.

McClellan vakuuttaa, että totuus valkeni hänellekin vasta selvitysten ja lehtijuttujen myötä. Nyt hän lyö entistä isäntäänsä rajusti ja sanoo Irakin sodan olleen "vakava strateginen moka".

- Irakin sota ei ollut tarpeellinen, McClellan kirjoittaa.

Ensi maanantaina julkaistavan kirjan otteita ilmestyi ennakkoon Politico.com -nettisivuille.

Valkoinen talo torjui keskiviikkona jyrkästi McClellanin väitteet. Bushin alaiset ihmettelevät, miksi McClellan vielä vuosi eronsa jälkeenkin puolusti hallinnon kantoja mutta käänsi nyt yhtäkkiä takkinsa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  2. 2

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  5. 5

    Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

  6. 6

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  7. 7

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  8. 8

    Kuva kertoo kaiken – F1-sensaatio sai palkintopallilla inhottavan yllätyksen: ”Olen liian nuori!”

  9. 9

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  10. 10

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  6. 6

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  9. 9

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  10. 10

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Juhannuksen vietto vaatinut ainakin seitsemän kuolonuhria – veneily humalassa päättyi murheellisesti

  2. 2

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  5. 5

    Lewis Hamilton lyttäsi törkeän tempun tehneen Sebastian Vettelin: ”Hän häpäisi itsensä”

  6. Näytä lisää