Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Raimo Väyrynen: Obamalla tavattomat paineet

Julkaistu:

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen piti talouskriisiä Obaman voiton avaimena.

- Se tuli Obaman avuksi ja yhdisti demokraattista puoluetta. Hillary Clintonin kannattajilla oli vaikeuksia siirtyä Obaman taakse, mutta kun asunto ja työpaikka alkavat mennä alta, niin ihmiset alkavat miettiä, että miksi pitäisi tukea nykyhallinnon jatkoa ja McCainia.

- Obamalla on tavattomia paineita presidenttikautensa aluksi, Väyrynen muistutti.

Väyrynen haluaa uskoa, että uusi hallinto on edeltäjäänsä parempi.

- Politiikan tekotapa muuttuu nuorekkaammaksi ja jollain tavalla älykkäämmäksi, näin haluan uskoa.

- Demokraatit näyttävät myös saavat enemmistön sekä senaattiin että edustajainhuoneeseen, mikä helpottaa uutta hallintoa.

Väyrysen mukaan Obamalla on kaksi suurta haastetta ja lupausta lunastettavanaan.

- Obama pyrkii saamaan aikaan sosiaaliuudistuksia, etenkin terveydenhuollossa. Toisaalta liittovaltion kassa hupenee vauhdilla, vaalilupausten toteuttaminen on vaikeaa.

- Obama on myös luvannut keventää Irakin joukkoja, todennäköisesti sitoumuksia siellä ei vähennetä niin paljon kuin on luvattu. Irakin joukkojen määrä kuitenkin vähenee, mutta todennäköisesti Afganistaniin panostetaan enemmän, jotta Taleban-hallinto ei vahvistuisi.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. 6

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  7. 7

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  8. 8

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  9. 9

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  10. 10

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  2. 2

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. Näytä lisää