Armas

Ulkomaat

Valikko

Unkari väärentänyt talouslukuja Kreikan tavoin?

Pörssi- ja valuuttamarkkinat menivät jälleen sekaisin, kun Unkarin hallitus kertoi julkistavansa todelliset tiedot maan taloustilanteesta viikonvaihteessa tai ensi viikon alussa. Keväällä valtaan astuneen oikeistohallituksen mukaan edellinen hallitus vääristeli talouslukuja.

-Unkarissa edellinen hallitus väärensi tietoja. Kreikassa he väärensivät myös tietoja. Kreikassa totuuden hetki on tullut. Unkari on yhä sen edessä, sanoi pääministeri Viktor Orbanin edustaja uutistoimisto Reutersin mukaan.

Unkarin talous on ollut heikolla finanssikriisistä lähtien. Edellinen vasemmistohallitus neuvotteli Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä lainan, jonka turvin Unkari on selvinnyt tähän mennessä.

Unkarin keskuspankki arvioi, että maan budjettivaje on 4,3-4,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Analyytikkojen mukaan vaje on 5 prosenttia. Luvut ovat siedettäviä, sillä Kreikan vaje on pitkälti yli 10 prosenttia.

Orbanin hallituksen mukaan kuluvan vuoden vaje on kuitenkin paljon suurempi, sillä sosialistihallinto on jättänyt jälkeensä "taloudellisia luurankoja".

Raha pakeni Sveitsiin

Markkinat reagoivat voimakkaasti tietoihin. Euro syöksyi, vaikka Unkari ei kuulu euroalueeseen kuten Kreikka. Pörssikurssit ottivat reippaasti takapakkia.

Euro romahti perjantaina alemmaksi kuin kertaakaan yli neljään vuoteen. Euron kurssi kävi päivällä 1,2019 dollarissa mutta toipui myöhemmin hieman. Euroopan keskuspankin noteeraus iltapäivällä oli 1,2060 dollaria.

Pudotusta torstaista tuli 2 senttiä.

Euro menetti voimakkaasti arvoaan myös Sveitsin frangia vastaan, kun sijoittajat vaihtoivat eurojaan turvasatamana pidettyyn frangiin. Sveitsin frangi on nyt vahvempi suhteessa euroon kuin kertaakaan euron historiassa.

Myös Yhdysvaltain odotettua heikommat toukokuun työttömyysluvut sekoittivat markkinoita. Työttömyysaste putosi 9,7 prosenttiin, mutta vain pieni osa uusista työpaikoista syntyi yksityisiin yrityksiin. 90 prosenttia uusista työpaikoista johtui hallituksen aloittamasta väestönlaskennasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  2. 2

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  5. 5

    Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

  6. 6

    Vartiointikuluissa hillitön piikki – veronmaksajat vaativat Melania Trumpia muuttamaan Valkoiseen taloon

  7. 7

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  8. 8

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  9. 9

    Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

  10. 10

    Yrittikö Trumpin hallinto estää oikeusministeriä todistamasta Venäjä-kuulemisessa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  2. 2

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  3. 3

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  4. 4

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  5. 5

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  6. 6

    Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

  7. 7

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  8. 8

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Kirsi-Kaisa Sinisalo hakee eroa Eppu-kitaristi Pantse Syrjästä: ”Uusi elämä on nyt aluillaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tunnistaisitko? David Beckham julkaisi rujon kuvan naamastaan – fanit kauhistuivat näystä: ”Mitä sinulle on tapahtunut?”

  2. 2

    Alastomuutta saunassa vaativille suomalaisille löytyi yllättävä sukulaiskansa

  3. 3

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  4. 4

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  5. 5

    Jani Sievinen julkaisi itsestään herkuttelumeemin 20 kiloa lihavampana: ”6 vuotta sitten ei olisi paljon naurattanut...”

  6. Näytä lisää