Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Ruotsin helikopteriryöstö tehtiin kuin elokuvissa - katso huikea video

Julkaistu:

Viranomaiset ovat julkaisseet valvontakamerakuvaa ruotsalaisia viime syksynä kuohuttaneesta helikopteriryöstöstä, joka näyttää suoraan toimintalelokuvasta kopioidulta.

Ryöstöstä on luettu syytteet kymmenelle. Kahta ryöstäjää ei ole tunnistettu, ja poliisin mukaan on mahdollista, että ryöstöön on osallistunut muita kuin nyt syytetyt kymmenen.

Runsaan neljän miljoonan euron ryöstösaalis on edelleen kateissa. Oikeudenkäynti kymmenikköä vastaan alkaa elokuussa.

Varhain aamulla 23. syyskuuta 2009 ryöstäjät laskeutuivat varastamallaan helikopterilla G4S Cash Services -turvayhtiön toimitalon katolle Västbergassa.

Miehet hajottivat kattoikkunan ja tunkeutuivat sisään, minkä jälkeen talosta kuului voimakkaita räjähdyksiä.

Poliisi saapui paikalle, mutta joutui seuraamaan voimattomana ryöstöä. Ryöstäjät olivat vieneet poliisin helikopterisuojan ulkopuolelle vilkkuvan laatikon. Kun pilotit saapuivat paikalle, he luulivat rakennelmaa pommiksi.

Varastettu Bell-helikopteri löytyi muutaman tunnin kuluttua noin 25 kilometrin päästä. Paikalta löytyi myös renkaanjälkiä.

Neljä päivää myöhemmin tehottomuudesta syytetty poliisi pidätti kuusi epäiltyä ryöstäjää, joiden joukossa on kaksi serbialaistaustaita miestä ja 34-vuotias ruotsalainen. Tutkimuksia tehtiin myös Serbiassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

  4. 4

    Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

  5. 5

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  8. 8

    Venäjän jättiläissukellusvene seilasi perjantaina Tanskan edustalla – alus lähes Tallinnan-laivan mittainen

  9. 9

    Erittäin ruskettunut prinsessa Birgitta palasi Mallorcalle – ”Elän normaalia elämää kuten kuka tahansa”

  10. 10

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  2. 2

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. 6

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  7. 7

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  8. 8

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  9. 9

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  10. 10

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Soitettiinko sinulle +358521... -numerosta? Puhelut aiheuttaneet vastaajille ahdistusta ja pelkoa – poliisi: ”Paras olla vastaamatta”

  4. 4

    Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

  5. 5

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  6. Näytä lisää