Ritva

Ulkomaat

Valikko

Otettiin huostaan lihavuuden takia

Julkaistu:

Ruotsalainen Morgan, 16, otettiin lihavuuden takia huostaan Ruotsissa. Tuolloin 13 -vuotias 128 kiloinen koululainen haettiin koulusta ja sijoitettiin perheeseen, kertoo Expressen -lehti.

Viranomaiset rinnastivat valtavan ylipainon pahoinpitelyksi ja määräsivät sillä perusteella pojan huostaan. Pojan äiti on järkyttynyt. Hänestä kyse on mielivallasta, viranomaiset käyttivät yksinkertaisesti väärin valtaansa.

Viranomaisille pojan ylipainosta kannellut lääkäri katsoi, että hän teki velvollisuutensa ilmoittaessaan asiasta. Hän sanoi olleensa huolissaan ylilihavasta lapsesta.

Äiti puolestaan sanoo itse ottaneensa yhteyttä lääkäriin ja pyytäneensä apua pojan ylipaino-ongelmaan, joka alkoi tämän ollessa 8 -vuotias ja johti kiusaamiseen koulussa.

Monipolvisten vaiheiden jälkeen oikeus päätti heinäkuussa, että poika voi nyt palata kotiinsa.

Äiti kuvaa tunnelmiaan vapautuneeksi. Sosiaalipuoli taas sanoo tehneensä velvollisuutensa.

Morgan viihtyy koulussa, jossa hänellä menee myös aikaisempaa paremmin. Hän halusi vain päästä takaisin äitinsä luo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Tuusulassa liikkuu karhu – perjantai-iltana havaintoja myös Nurmijärveltä

  7. 7

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  8. 8

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  4. 4

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  8. 8

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  9. 9

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  10. 10

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. Näytä lisää