Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Pariisi pelkää yötä

Ranskan poliisi on lisännyt vahvuutta Pariisin lähiöissä. Mellakat jatkuvat pohjoisen esikaupunkialueilla jo kolmatta yötä ja ne levisivät myös kaupungin eteläisiin lähiöihin.

Lisäksi Toulousen kaupungissa on sytytetty kymmenen autoa ja kirjasto palamaan.

Kiinan-vierailulta palaava presidentti Nicolas Sarkozy on kutsunut aamuksi koolle ministerinsä hätäkokoukseen. Lisäksi hän aikoo tavata kuolleiden nuorten perheet tänään.

Viranomaisten mukaan yli 80 poliisia loukkaantui viime yönä, heistä viisi vakavasti. Ainakin yhtä poliiseista ammuttiin haulikolla. Lähes 70 autoa ja kymmeniä kauppoja poltettiin.

- Virkaveljemme kertoman perusteella tilanne on pahempi kuin kaksi vuotta sitten. Tietty raja ylitettiin maanantaina, kun tuliaseita käytettiin poliiseja vastaan, poliisien Synergie-ammattiliiton edustaja Patrice Ribeiro kertoi radiohaastattelussa.

Vuoden 2005 mellakoissa poltettiin yli 10 000 autoa ja pidätettiin yli 6 000 ihmistä. Kahden poliisia paenneen nuoren kuolemasta käynnistyneet levottomuudet olivat Ranskan pahimmat 40 vuoteen.

Vuoden 2005 mellakoiden aikana säministerinä toiminut Sarkozy kutsui tuolloin lähiöissä mellakoivia nuoria "roskaväeksi, joka pitäisi puhdistaa painepesurilla".

Uusimmat levottomuudet saivat alkunsa sunnuntai-iltana samankaltaisista tapahtumista, kun kaksi nuorta kuoli törmättyään varastetulla moottoripyörällä poliisiautoon.

"Mitään ei opittu
viime kerrasta"

Kuolleiden nuorten omaiset sekä osa paikallisista asukkaista syyttää poliiseja onnettomuuden aiheuttamisesta sekä uhrien jättämisestä kuolemaan.

Paikallisten mukaan ei ole ihme, että vuoden 2005 tapahtumat toistuivat.

- Mikään ei ole muuttunut. En usko, että he oppivat viime kerrasta mitään, sanoo Mehdi Bigaderne, joka työskentelee nuorten parissa viime mellakoiden syntysijoilla Clichy-sous-Bois´n lähiössä. Bigaderne viittaa toistuviin lupauksiin parantaa elintasoa köyhissä lähiöissä.

Ranskan pääministeri Francois Fillon kutsuu mellakoitsijoita "rikollisiksi".

- Poliiseita ampuneet ovat rikollisia, ja heitä tullaan myös kohtelemaan kuin rikollisia, pääministeri sanoi.

- Lähetän kiitokseni poliiseille, joilla oli erittäin vaikea yö, tiistaina päivällä mellakka-alueilla vieraillut Fillon sanoi.

Viranomaiset ovat luvanneet mellakoitsijoille kovia rangaistuksia. Kahdeksan mellakoitsijaa tuomittiin tiistaina pikaoikeudenkäynneissä 3-10 kuukauden vankeusrangaistuksiin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  4. 4

    United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

  5. 5

    Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

  6. 6

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  7. 7

    Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

  8. 8

    Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

  9. 9

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  10. 10

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  4. 4

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  5. 5

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  6. 6

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  7. 7

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  8. 8

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  9. 9

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  5. 5

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  4. 4

    United Airlines ja lentoyhtiön väkivaltaisesti koneesta poistama mies pääsivät sopimukseen korvauksista

  5. 5

    Tampereella uidaan jo suihkulähteessä – meno kuvissa kuin etelämaalaisessa karnevaalissa

  6. Näytä lisää