Martta

Ulkomaat

Valikko

Pohjois-Korea: Pakotepäätös on sodanjulistus

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjois-Korean epäillään valmistelevan uutta ydinkoetta.

Viimeviikkoisen kokeen laukaisualueella on havaittu epäilyttävää liikehdintää, ilmoittivat useat ulkovallat tiistaina. Maat varoittivat Pohjois-Koreaa vakavista seuraamuksista, jos se tekee uuden kokeen.

Yhdysvaltain mukaan ei olisi mikään yllätys, jos Pohjois-Korea yrittäisi provosoida ulkomaailmaa uusimalla kokeen.

Valkoisen talon edustaja Tony Snow huomautti, että ensimmäinen ydinkoe oli räjähdysvoimaltaan vähäinen, joten ei olisi kohtuutonta odottaa pohjoiskorealaisten yrittävän uusia kokeen.

Amerikkalaisten tv-kanavien mukaan vakoilusatelliittien kuvissa näkyy ajoneuvoja, kalustoa ja ihmisiä lähellä aluetta, jossa Pohjois-Korea räjäytti ydinlatauksen viime viikon maanantaina. Tiedusteluasiantuntijat kuitenkin muistuttavat, ettei kyse ole välttämättä uuden ydinkokeen valmistelusta.

Yhdysvallat on arvellut, että viime viikon ydinkoe saattoi epäonnistua. Tiedustelulähteet kertoivat odottaneensa neljä kertaa voimakkaampaa räjähdystä ja epäilivät, että vain osa ydinlatauksesta räjähti.

Myöskään Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov ei pitänyt mahdottomana, että Pohjois-Korea tekisi vielä toisen ydinkokeen. Ivanov varoitti Moskovassa, että Venäjä suhtautuisi uuteenkin kokeeseen kielteisesti.

Ranska liittyi varoittelijoiden joukkoon sanoen, että YK:n turvallisuusneuvosto voi päättää lisätoimista Pohjois-Koreaa vastaan, jos se vielä testaa ydinaseita.

Pohjois-Korea
uhkasi kostolla

Pohjois-Korea uhkasi muita maita "säälimättömillä iskuilla", jos nämä uhkaavat maan itsemääräämisoikeutta. Pohjois-Korean tiedotusvälineissä kerrottiin maan ulkoministeriön kutsuneen YK:n pakotepäätöstä sodanjulistukseksi.

- Korean demokraattinen kansantasavalta haluaa rauhaa, muttei pelkää myöskään sotaa, sanoi Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja uutistoimisto KCNA:n mukaan.

- Aiomme kuitenkin iskeä säälimättömästi ja epäröimättä kaikkia niitä vastaan, jotka yrittävät käyttää YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä tekosyynä riistää meiltä itsenäisyytemme.

Pohjois-Korea on usein sanonut, että sen on puolustauduttava ydinpelotteella Yhdysvaltain hyökkäyksen varalta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice varoitti ennen lähtöään Itä-Aasian-kiertueelle Pohjois-Koreaa uusimasta ydinkoettaan. Kiertomatkan aikana Ricen on tarkoitus keskustella alueen johtajien kanssa myös Pohjois-Korean ydinohjelmasta. Itse Pohjois-Korean johtoa Rice ei tapaa. (STT-Reuters-AFP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

  4. 4

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. 6

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  7. 7

    Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

  8. 8

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  9. 9

    Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

  10. 10

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  3. 3

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  4. 4

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  5. 5

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  6. 6

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  8. 8

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  9. 9

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  10. 10

    Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  2. 2

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  3. 3

    Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

  4. 4

    Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

  5. 5

    Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

  6. Näytä lisää