Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

69-vuotias kolmessa kolarissa tunnin aikana

Julkaistu:

Saksalainen autoilija on joutunut kolmeen kolariin yhden tunnin aikana. 69-vuotias nainen koki kovia Itämeren lomasaarella nimeltä Usedom.

Romurallin saldona oli seitsemän rikkonaista autoa ja yksi hajonnut talon seinä, mutta nainen itse selvisi melko vähin vammoin.

Berliinistä kotoisin olevan naisen epäonni alkoi, kun hän yritti ajaa ulos supermarketin parkkipaikalta. Tässä hän törmäsi kolmeen autoon.

Päästyään jatkamaan matkaansa kuljettaja tuli painaneeksi jarrun sijaan kaasua ja hänen ajokkinsa singahti nurmikon läpi erään talon seinään.

Kun naista sitten kuljetettiin ambulanssilla tutkittavaksi sairaalaan, ambulanssiin törmäsi rekka.

- Oli sittenkin onnekasta, että kukaan ei loukkaantunut näissä turmissa vakavammin. Onnettomuudet seurasivat toisiaan hieman samoin kuin dominonappulat kaatuvat, kuvaili poliisin edustaja Axel Falkenberg.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. 6

    Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

  7. 7

    Hyytävä raportti Pohjois-Koreasta: loikanneet kertovat kymmenistä joukkohaudoista – teloituspaikat merkittiin karttaan

  8. 8

    Tunnetun hevikitaristin purkaus Chester Benningtonin kuolemasta hätkähdytti somessa – ”Huono aika moiselle kommentille”

  9. 9

    Iäkäs mies kuoli kotipihallaan polttopuukatoksen romahdettua

  10. 10

    Nerokas niksi muuttaa tapasi syödä maissia – ei enää kuoria hampaiden välissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  5. 5

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  6. 6

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  7. 7

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  8. 8

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  9. 9

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  10. 10

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  4. 4

    MTV:lta kiekkokansaa säväyttävä päätös – Juhani Tamminen saa väistyä!

  5. 5

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  6. Näytä lisää