Urpo

Ulkomaat

Valikko

Yhdysvallat vaatii Burman naapureita koventamaan asennettaan

Julkaistu:

Yhdysvallat haluaa asettaa Burman sotilasjuntan aiempaa ahtaammalle. Presidentti George W. Bush vaati perjantaina Kiinaa, Intiaa ja muita alueen maita painostamaan Burman johtoa. Lisäksi hän kertoi uusista pakotteista.

Yhdysvallat tiukensi pakotteita jo aiemmin tässä kuussa, kun sotilasjuntta oli lopettanut väkivaltaisesti demokratiaa vaatineet mielenosoitukset. Ainakin 13 ihmistä sai surmansa ja arviolta 3000 pidätettiin.

Yhdysvallat jäädytti juntan keskeisten jäsenten varoja ja päätti lopettaa viisumeiden myöntämisen heille. Nyt se laajentaa rajoitukset koskemaan entistä useampaa johtohahmoa.

Bushin mukaan sotilasjuntta torjuu burmalaisten selkeästi ilmaistun tahdon, että he haluavat elää demokratiassa.

- Burman kansa osoittaa suurta rohkeutta -- meidän ei tule sulkea korviamme heidän huudoiltaan, hän sanoi.

Burman johto syytti perjantaina Yhdysvaltoja siitä, että se olisi kouluttanut protesteja johtaneita buddhalaismunkkeja.

- Suurvallan lähetystö koulutti salaa nuoria munkkeja ja noviiseja, kirjoitti Burman virallinen lehti New Light of Myanmar.

- Kansa ei hyväksy Yhdysvaltojen yksipuolisia määräyksiä Myanmarin (Burman) hallitukselle.

Juntta on kertonut laativansa parhaillaan uutta perustuslakia. Arvostelijat ovat nimittäneet sitä silmänlumeeksi, muun muassa siksi, että oppositiota ei ole otettu mukaan keskusteluihin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  2. 2

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  3. 3

    Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

  4. 4

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  7. 7

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  8. 8

    Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

  9. 9

    Virginiassa syntyi kuutoset – vanhemmat olivat yrittäneet saada lasta 17 vuoden ajan

  10. 10

    Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  8. 8

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  9. 9

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  10. 10

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  2. 2

    Donald Trump paljasti puhelimessa sotilassalaisuuden ydinsukellusveneistä

  3. 3

    Moninkertaisesti puita korkeampi jättipyörre tallentui videolle Tampereella: ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

  4. 4

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. Näytä lisää