Ilpo, Tuure

Ulkomaat

Valikko

Päiväkotipuukottaja surmasi vauvoja

Brysselin lähistöllä päiväkodissa kuoliaaksi puukotetut lapset olivat vauvoja, kertovat paikalliset viestimet.

Ilmeisesti läheisessä psykiatrisessa hoitolaitoksessa asunut kolmekymppinen mies tunkeutui päiväkotiin Dendermondessa ja tappoi vauvojen lisäksi yhden päiväkodin työntekijän.

Mies myös haavoitti toistakymmentä lasta ja kahta päiväkodissa työskennellyttä naista. Ainakin kolme haavoittuneista lapsista on kriittisessä tilassa.

Päiväkodissa oli tekohetkellä 18 lasta.

Lehtitietojen mukaan mustalla ja valkoisella maalilla kasvonsa raidoittanut mies oli tullut aamukymmeneltä päiväkotiin repun kanssa, joka oli ollut täynnä teräaseita. Mies kertoi haluavansa kysyä jotain, mutta syöksyi sitten yhteen huoneista ja alkoi riehua veitsen kanssa.

Verilöylyn jälkeen mies pakeni paikalta polkupyörällä. Häntä jäljitettiin muun muassa helikopterien avulla. Tappaja saatiin kiinni varsin pian teon jälkeen. Hänen motiiveistaan ei ole tietoa.

Tapahtumapaikalle saapunut Belgian sisäministeri Guido De Padt sanoi monien vanhempien olevan täydellisessä shokissa.

Dendermonde sijaitsee Brysselistä noin 35 kilometriä luoteeseen.

Veritekoja päiväkodeissa ja kouluissa

Viime aikojen pahimpia välikohtauksia päiväkodeissa ja kouluissa Euroopassa:

Toukokuu 2000: Aseistettu mies ottaa 43 lasta ja viisi päiväkodin työntekijää panttivangiksi Luxemburgissa. Poliisi valtaa rakennuksen ja vapauttaa vangit. Hyökkääjä haavoittuu vakavasti.

Helmikuu 2002: Aseistettu mies tappaa rehtorin ja haavoittaa vakavasti toista henkilöä Freisingissä lähellä Müncheniä Saksassa.

Huhtikuu 2002: Entinen oppilas tappaa 16 ihmistä, heidän joukossaan 12 opettajaa ja kaksi oppilasta, lukiossa Erfurtissa itäisessä Saksassa ennen kuin tappaa itsensä.

Marraskuu 2006: Entinen ammattioppilaitoksen oppilas haavoittaa 37:ää oppilasta Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa ennen kuin surmaa itsensä.

Marraskuu 2007: Kuusi oppilasta ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa saa surmansa kun 18-vuotias poika ammuskelee koulussa Tuusulassa. Ampuja tappaa itsensä.

Syyskuu 2008: Ammattioppilaitoksen oppilas tappaa yhdeksän oppilasta ja opettajan Kauhajoella. Hän tappaa itsensä teon jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  4. 4

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  5. 5

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  6. 6

    Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

  7. 7

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  8. 8

    Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

  9. 9

    Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

  10. 10

    Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  2. 2

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  3. 3

    Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

  4. 4

    Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

  5. 5

    Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

  6. 6

    Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

  7. 7

    Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

  8. 8

    68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

  9. 9

    Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

  10. 10

    Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  4. 4

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

  2. 2

    Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

  3. 3

    Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

  4. 4

    Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

  5. 5

    Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

  6. Näytä lisää