Ritva

Ulkomaat

Valikko

Rakkautta yli rajojen

Julkaistu: , Päivitetty:

Poskisuudelmat eivät ole suinkaan aina olleet itsestäänselvyyksiä Ranskan ja Saksan johtajien tapaamisissa. Nicolas Sarkozyn ja Angela Merkelin aikakaudella puhaltavat kuitenkin uudet tuulet.

Liittokansleri odotteli helikopterilla saapunutta Ranskan presidenttiä tänä aamuna Saksan Mesebergissä. Johtajat syleilivät toisiaan ensin spontaanisti sateenvarjon alla, sitten toistamiseen poseeratessaan valokuvaajille, raportoi ranskalainen L'Express.

Lämpimiä tervehdyksiä nähtiin Merkelin ja Sarkozyn välillä jo EU:n ja Venäjän huippukokouksessa viime toukokuussa sekä G8-johtajien kokouksessa Saksan Heiligendammissa kesäkuussa. Tämänpäiväinen tapaaminen Berliinin liepeillä oli kuitenkin kuin suoraan elokuvaklassikosta Cherbourgin sateenvarjot (1964).

Se jätti myös kirjaimellisesti varjoonsa presidentti Tarja Halosen ja hänen kollegansa George W. Bushin ystävällismielisen solmion suoristelun takavuosina.

Sarkozy ja Merkel pyörähtelivät tänään poskisuudelmia vaihtaessaan sateessa siihen malliin, ettei kahden vahvan EU-johtajan välisestä valtataistelusta ollut tietoakaan.

Oikeistojohtajilla on paljon samankaltaisia näkemyksiä Euroopan suurista kysymyksistä. Molemmat suhtautuvat esimerkiksi Turkin täysjäsenyyteen kielteisesti ja pitävät huolta Yhdysvaltain-suhteista.

Kokouksen asialistalla olivat muiden muassa euroalueen vakaus, sijoitusrahastot sekä markkinoiden läpinäkyvyys. Myös Ranskassa suosittu ydinvoima tuli puheeksi.

Sarkozy kutsui ydinvoimaa "tulevaisuuden energiaksi" ja kehotti Saksaa ottamaan Ranskasta mallia. Sarkozya ei haitannut se, että Saksa aikoo luopua ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Tuusulassa liikkuu karhu – perjantai-iltana havaintoja myös Nurmijärveltä

  7. 7

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  8. 8

    Pohjois-Korean Kim Jong-unilla on kolme luottomiestä, jotka nauttivat luontoiseduista – kaikkia yhdistää yksi asia

  9. 9

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  10. 10

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  2. 2

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  3. 3

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  4. 4

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. 6

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  7. 7

    Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

  8. 8

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  9. 9

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  10. 10

    Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pyhäjärven vedenpinta laski alimmalle tasolle 57 vuoteen – mökkirannassa voi odottaa yllätys

  2. 2

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  3. 3

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  4. 4

    Julkkiskaunotarten rähäkässä yllätyskäänne – Sara Sieppi selittelee rajua purkaustaan somessa: ”Olisi pitänyt laskea kymmeneen”

  5. 5

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  6. Näytä lisää