Hemmo, Hemminki

Ulkomaat

Valikko

Osama astui julkisuuteen - vaati jälleen pyhää sotaa

Al-Qaida-verkoston johtaja Osama bin Laden kehotti jälleen lauantaina arabimaita pyhään sotaan länttä vastaan ja syytti maltillisten arabimaiden johtajia juonittelusta.

- On selvää, että joidenkin arabimaiden, joita Yhdysvallat kutsuu maltillisiksi, johtajat ovat juonitelleet yhdessä sionisti-ristiretkeläisten kanssa muslimeja vastaan. Meidän on valmistauduttava pyhään sotaan edistääksemme hyvettä ja poistaaksemme vääryydet, al-Jazeera-satelliittikanavan esittämällä nauhalla sanotaan.

Bin Laden puhui nauhalla myös Israelin hyökkäyksestä Gazaan kutsuen sitä holokaustiksi.Nauhan aitoutta ei heti pystytty varmistamaan.

Nimettömänä esiintynyt Yhdysvaltain terrorisminvastaisen yksikön edustaja sanoi kuitenkin uutistoimisto AFP:lle, että nauhan retoriikka ja ilmaukset viittaavat bin Ladeniin.

Edellisen kerran bin Laden toimitti julkisuuteen viestin tammikuun puolivälissä. Yhteensä bin Laden ja hänen kakkosmiehensä Ajman al-Zawahari ovat lähettäneet yli 60 viestiä sitten syyskuun terrori-iskujen vuonna 2001.

Bin Ladenin on arveltu piileskelevän Pakistanin heimoalueella lähellä Afganistanin rajaa. Joidenkin turvallisuuslähteiden mukaan on kuitenkin epäselvää onko hän enää elossa ja jos on, pystyykö hän johtamaan verkostoaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  2. 2

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. 6

    Ystävä huolestui Chris Cornellin viimeisestä esiintymisestä – käytös lavalla sai hälytyskellot soimaan: ”Jokin oli vialla”

  7. 7

    Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

  8. 8

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Anni-kilpikonna karkasi vuosi sitten pihalta – löytyi maanantaina nauttimassa auringosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  2. 2

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  3. 3

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  4. 4

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  5. 5

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  6. 6

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  7. 7

    Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

  8. 8

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  9. 9

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  10. 10

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  10. 10

    Ilmainen porno palaa televisioon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Missä on lauantaina kadonnut Tuomo? Poliisi julkaisi tuntomerkit

  2. 2

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  3. 3

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  4. 4

    Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

  5. 5

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  6. Näytä lisää