Lyydia, Lyyli

Ulkomaat

Valikko

Nuoret osoittavat mieltään koulunkäynnin puolesta Haitissa

Haitissa sadat lukiolaiset ovat osoittaneet mieltään jo toista päivää perättäin koulunkäynnin jatkumisen puolesta. Mielenosoittajat vaativat, että koulut tyhjennettäisiin kodittomista ihmisistä, jotta opetus voisi jatkua.

Sadat nuoret kerääntyivät maan pääkaupunkiin Port-au-Princeen entiselle opetusministeriön rakennukselle, joka tuhoutui tammikuisessa maanjäristyksessä. Maanantaina poliisi turvautui kyynelkaasuun mielenosoituksen hajottamiseksi.

-Anelemme, että oppilaat välttäisivät väkivaltaa, sanoi Haitin opetusministeri Joel Desrosier Jean-Pierre.

Jopa kymmenet tuhannet kodittomat asuvat edelleen maanjäristyksen romuttamissa kouluissa, mistä johtuen opetusta ei ole pystytty suurimmaksi osaksi järjestämään.Viranomaisten mukaan lukuvuotta saatetaan tänä vuonna venyttää elokuuhun saakka menetetyn ajan korvaamiseksi.

Arvioiden mukaan Haitin järistyksessä tuhoutui kokonaan jopa 4 000 koulua.YK ilmoitti viime viikolla, että Haitin maajäristyksessä kuoli lähes 300 000 ihmistä. Jo aikaisemmin on arvioitu, että kotinsa menettäneitä olisi yli miljoona.

Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Suomen entinen päävalmentaja kertoo nolosta työkkärikokemuksestaan – ”Mitä sä Muurinen täällä teet?”

  6. 6

    Kateissa ollut autistinen pikkupoika löytyi turvassa Manchesterista

  7. 7

    Autistinen pikkupoika kateissa Manchesterin räjähdyspaikalla – äiti ja täti etsivät hysteerisesti

  8. 8

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  9. 9

    Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

  10. 10

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  3. 3

    Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  9. 9

    Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 19 kuollut ja 59 loukkaantunut

  2. 2

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  3. 3

    Jenny väisti Manchesterin räjähdyksen viime sekunneilla: ”Kun käännyin ympäri, selkämme takaa kuului iso pamaus”

  4. 4

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  5. 5

    Suomen entinen päävalmentaja kertoo nolosta työkkärikokemuksestaan – ”Mitä sä Muurinen täällä teet?”

  6. Näytä lisää