Jarkko, Jere, Jarno

Ulkomaat

Valikko

Sharonin tila yhä kriittinen

Julkaistu:

Israelin pääministeri Ariel Sharonin tila on kohentunut vaikka onkin yhä kriittinen. Aivoverenvuoto saatiin tyrehtymään leikkauksessa. Kirurgit onnistuivat myös vähentämään kallon sisäistä painetta.

Sharon joutui uuteen leikkaukseen perjantaina. Hadassahin sairaalan johtajan Shlomo Mor-Josefin mukaan Sharonille tehdyssä aivojen kuvauksessa paljastui uusi verenvuoto, minkä vuoksi uusi leikkaus oli välttämätön.

Sharon on ollut hengityskoneessa ja keinotekoisesti nukutettuna sen jälkeen, kun lääkärit luulivat jo onnistuneensa tyrehdyttämään verenvuodon hänen aivoissaan eilen.

Sharon sai vakavan aivoverenvuodon toissapäivänä.

Uusista mielipidemittauksista ilmenee, että Sharonin perustama keskustalainen Kadima-puolue voittaa helposti maaliskuun parlamenttivaalit, vaikka Sharon ei pystyisi hoitamaan virkaansa.

Israelin Likud-puolueen ministerit ovat peruneet sunnuntaiksi suunnitellun eronsa hallituksesta pääministeri Ariel Sharonin heikon terveydentilan vuoksi. Oikeistolaisella Likudilla on hallituksessa neljä ministeriä. Puolueen kannatus on ollut laskussa sen jälkeen, kun Sharon lähti puolueesta ja perusti keskustalaisen Kadiman.

Pääministerin tilan heikkenemiseen ei osattu varautua lainkaan, sillä häntä ei kiidätetty sairaalaan helikopterilla vaan ambulanssilla. Vielä ambulanssissa Sharonin kerrottiin olleen tajuissaan.

Sharon valitteli rintakipuja, mutta oli tajuissaan ja pystyi puhumaan, kun häntä vietiin paareilla sairaalan tiloihin.

Ariel Sharonin oli määrä mennä torstaina sydämen korjausleikkaukseen, hänen kärsittyä voimakkaista kivuista myös kolmisen viikkoa sitten. Tuolloin lääkärit totesivat 77-vuotiaan Sharonin olevan huomattavasti ylipainoinen, mutta muuten hyvässä kunnossa. Hänellä on tutkimusten mukaan 1,2 millimetrin kokoinen reikä sydämessään.

Varapääministeri Ehud Olmert hoitaa Sharonin tehtäviä tällä hetkellä.

STT, Ilta-Sanomat

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  2. 2

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. 6

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  7. 7

    Palaneen pizzerian omistaja HS:lle: Ravintolaan heitettiin polttopullo

  8. 8

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  9. 9

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  10. 10

    Norwegian perui lennot: Suomalaisporukka yhä jumissa Kroatiassa – ”Lensimme hotellista pihalle kuin rukkaset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  6. 6

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  9. 9

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  10. 10

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  2. 2

    Arvaamaton sadealue jyräämässä +30 asteen helleaallon – meteorologilta lohduttavat sanat tämän viikon sateista: ”Hyvä puoli on se”

  3. 3

    Kaula-aukkoja ja kurveja! Bet Awards -gaalan punaisella matolla ei jätetty juuri mitään arvailun varaan

  4. 4

    Lassista, 4, tuli ”vituhippi”: ”On kuulemma kertonut päiväkodissakin uutta ilosanomaansa”

  5. 5

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  6. Näytä lisää