Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

"Luulin, että meidät teloitetaan"

Julkaistu:

Meksikossa puolisotilaallisten joukkojen hyökkäyksestä selvinnyt Meri Mononen kertoi IS:lle yksityiskohtaisesti viime tiistain kauhukokemuksista. Suomalainen kansalaisaktivisti Jyri Jaakkola kuoli rajussa tulituksessa.

Mononen ja Jaakkola olivat mukana humanitaarisessa kulkueessa, jonka oli tarkoitus matkustaa Huajuapan de Leonista San Juan Copolan kaupunkiin. Kaupunki oli eristetty, eikä siellä ollut sähköä, juomaa tai lääkkeitä.

Kansalaisjärjestöt tapasivat Huajuapanin keskusaukiolla, jossa Mononen näki myös vanhan tuttunsa Jyri Jaakkolan.

- Iloisena yllätyksenä havaitsin, että Jyrikin oli tullut sinne. Aina on mukava nähdä Jyriä, Mononen kertoi IS:lle.

Tunnelma kulkueessa oli hieman hermostunut. Puolisotilaallisten Ubisort-joukkojen puhemies oli sanonut jo ennakkoon, että he eivät pystyisi takaamaan kenenkään turvallisuutta. Osa autoista kääntyi takaisin kesken matkanteon.

- Cabanasin kylän kohdalla katsoimme, että ei täällä ainakaan ole mitään varoituskylttejä. Ei näkynyt barrikadia tai kiviä tiellä, kuten täällä joskus näkyy.

Kansainväliset tarkkailijat olivat etummaisessa pikkubussissa, jonka konepeltiin oli kirjoitettu "tarkkailijoita". - Tämä on hyvin vuoristoista seutua. Laskeuduimme yhtä suurta mäkeä alas ja näimme, että alhaalla on laitettu kiviä riveihin.

"Kammottava luotisade"

Kivet olivat sen verran pieniä, että ne olisi saanut helposti siirrettyä pois. Autossa päätettiin kuitenkin, että matkaa ei jatketa, jos joku ei tule antamaan siihen lupaa.

Kuljettaja ajoi minibussin lähelle kiviä ja pysähtyi. Takana oli kaksi muuta kulkueessa yhä ollutta autoa.

- Melko nopeasti joku huusi, että mies tulee alas vuorelta ase kädessään. Kukaan ei ensin uskonut. Sitten alkoi ampuminen. Luotisade oli suorastaan kammottava.

- Kaikki suojautuivat, ja oaxacalainen mies suojeli minua omalla kehollaan. Luotisade jatkui, joten mies rikkoi pikkubussin takalasin. Hyppäsimme vuorollamme takaikkunasta ulos.

Monosen mukaan häntä suojellut oaxacalainen mies antoi koko ajan ohjeita ja odotti ulkopuolella. Luodit viuhuivat yhä.

- Ampumisen tarkoituksena oli tappaa, siitä ei ollut minkäänlaista epäilystä.

"Jyri alas, Jyri alas!"

Mononen oli viimeinen, joka pääsi autosta pakoon. Hän jäi piiloon pikkubussin kulman taakse.

- Huomasin, että Jyri oli vielä autossa. Hän oli aika ylhäällä ja huusin: "Jyri alas, Jyri alas!".

- Sitten näin, että Jyri oli verinen. Luotisade jatkui taas ja ainoa mahdollisuus oli lähteä pois. Uskon, että olisin nyt kuollut, jos en olisi paennut.

Ihmiset pakenivat summittaisesti yli peltojen. Se oli uhkarohkeaa, sillä mitään suojaa ei ollut.

- Mutta vaihtoehtoja ei todellakaan ollut. Juoksimme ja heittäydyimme välillä maahan. Luoteja tuli koko ajan. He olivat siinä vaiheessa varmasti huomanneet, että meillä ei ole aseita.

Lopulta Mononen pääsi oaxacalaismiehen ja yhden naisen kanssa paikkaan, jossa oli vuoristolähde.

- Joimme siellä vettä ja pesimme kasvojamme. Ajattelimme olevamme turvassa, koska olimme juosseet jo todella pitkään.

- Sitten kuulimme äänen: liikkumatta! Oaxacalainen mies sanoi heti, että antaudumme. Minä huusin, että olemme aseettomia.

Kolmikko käveli kädet päiden yllä pyssymiehen luo. Mies vaati heitä tyhjentämään taskunsa.

- Minulla meni kamera, videokamera, haastattelunauhuri ja jonkin verran rahaa - mutta henki ei, joten mitä niistä.

Mononen ohjattiin muiden kanssa paikkaan, jossa odotti lisää aseistautuneita miehiä. He odottivat todella pitkään, kunnes muita kulkueen jäseniä tuotiin paikalle. Muut olivat heittäytyneet autojen lattialle ja selviytyneet tulituksesta.

- Pysähdyimme laakson pohjalle ja ajattelin, että nyt ei saa mennä paniikkiin. Ajattelin myös, että ei ole mitään mahdollisuutta yrittää pakoon. Yritin vain totella heitä.

Miehet kertoivat edustavansa MULT-ryhmittymää ja väittivät pelastaneensa heidät. Joukot sanoivat päästävänsä heidät pakoon, ja he osoittivat suunnan, jonne Mononen ja muut voisivat lähteä.

Tässä vaiheessa Mononen uskoi kuitenkin vielä, ettei kukaan heistä selviäisi hengissä.

- Luulin, että meidät teloitetaan.

Heidät päästettiin kuitenkin lähtemään.

- Olimme aivan näännyksissä ja kiipesimme jyrkkiä vuoria. Iltakin oli jo tulossa. Vihdoin pääsimme tielle, josta saimme kyydin Oaxacaan.

Matkalla kotiin Mononen kuuli, että Jyri Jaakkola oli viety sairaalaan. Pian hän kuuli surullisen uutisen ystävänsä kuolemasta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  2. 2

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  3. 3

    Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

  4. 4

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  5. 5

    Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

  6. 6

    Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

  7. 7

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  8. 8

    Uhkeiden Playboy-kaksosten railakas illanvietto riistäytyi täysin käsistä – molemmat pidätettiin väkivaltaisen rähäkän seurauksena

  9. 9

    Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

  10. 10

    Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  6. 6

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  7. 7

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  8. 8

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  9. 9

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  10. 10

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  2. 2

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  3. 3

    Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

  4. 4

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  5. 5

    Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

  6. Näytä lisää