Mauri

Ulkomaat

Israel saattaa harkita Gazan tulitaukoa

Julkaistu: , Päivitetty:

Israelin aikeista Gazassa liikkui tiistaina ristiriitaista tietoa. Illalla hallituslähteistä kerrottiin, että Israel oli vastaanottanut Ranskan tulitaukoehdotuksen. Lähteiden mukaan Israel harkitsi suostumista Ranskan ehdottamaan 48 tunnin tulitaukoon.

Aiemmin Israel varoitti, että sen hyökkäys Gazaan voi jatkua viikkoja. Pääministeri Ehud Olmert sanoi, että Israelilla on käynnissä Gazassa vasta ensimmäinen vaihe moniportaisesta operaatiosta.

Apulaispuolustusministeri Matan Vilnain mukaan Israelin armeija on valmistautunut viikkoja kestävään operaatioon. Israelin on uskottu harkitsevan myös maahyökkäystä, koska Gaza on julistettu suljetuksi sotilasalueeksi.

Kymmeniä lapsia kuollut

Sairaalalähteiden mukaan Israelin iskut olivat tiistai-iltaan mennessä tappaneet yli 360 gazalaista. Kuolleista nelisenkymmentä oli alle 16-vuotiaita lapsia.

Beit Hanoussa 4- ja 11-vuotiaat siskokset saivat surmansa, kun he olivat viemässä roskia ulos.

- Meitä pelottaa, että voimme kuolla koska tahansa, sanoi Gazan kaupungissa asuva 11-vuotias Mohammed Ayyad.

- Kun keskustaa pommitettiin, kuulimme valtavan räjähdyksen ja talomme täyttyi tomusta. Juoksimme heti alakertaan, hän kertasi edellisyön kauhunhetkiä.

Gazan puolestatoista miljoonasta asukkaasta useimmat ovat pysyneet kodeissaan viikonlopusta lähtien. Kodin seinistä ei kuitenkaan ole suojaa, kun taivaalta sataa pommeja.

- Kotona on yhtä vaarallista kuin kadulla, kuittasi pikkupoika Gazan kadulla.

Mielenterveystyöntekijät varoittavat, että Israelin iskujen kauhut tulevat seuraamaan Gazan lasten mukana ikuisesti.

- Tämä verilöyly ei unohdu. Pommit ja ohjukset ovat tappaneet satoja ihmisiä. Se aiheuttaa posttraumaattista stressiä, joka voi ilmetä esimerkiksi masennuksena, unettomuutena ja erilaisina mielen häiriöinä, sanoi paikallinen psykologi Samir Zaqut.

Ulkomaat jatkoivat neuvotteluja

Kansainväliset ponnistelut Gazan kriisin ratkaisemiseksi jatkuivat. YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon aikoi keskustella tilanteesta niin kutsutun Lähi-idän kvartetin kanssa.

Banin oli määrä keskustella puhelimitse Yhdysvaltain, Venäjän ja Ranskan ulkoministerien sekä EU:n ulkopoliittisen edustajan Javier Solanan kanssa. Puhelinneuvotteluun odotettiin osallistuvan myös kvartetin Lähi-idän erityislähettilään, Britannian entisen pääministerin Tony Blairin.

EU:n ulkoministerit kokoontuivat illalla epäviralliseen ulkoministerikokoukseen Pariisiin. Ulkoministeri Alexander Stubb ei ollut paikalla, vaan Suomea edusti kokouksessa valtiosihteeri Pertti Torstila.

Israel käännytti avustuslaivan Gazasta

Israel esti tiistaina avustuslaivaa rantautumasta Gazaan. Israelin laivaston alus alkoi puskea palestiinalaisaktivistien laivaa poispäin, kun sen kapteeni kieltäytyi pysähtymästä.Aktivistien mukaan heidän laivaansa kohti myös ammuttiin. Israel kiisti väitteen ammuskelusta.

Kyproksen lahjoittamilla lääkkeillä lastattu laiva ankkuroitui lopulta Libanoniin Tyren satamakaupunkiin. Laivassa matkusti myös kolme eurooppalaista lääkäriä, joiden tarkoituksena oli mennä Gazaan auttamaan haavoittuneita.

Kyproksen radion mukaan Kypros aikoo vaatia Israelilta selvitystä tapahtuneesta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  4. 4

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. 6

    Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Sipilä tapasi Ranskan presidentin – Macronilta yllättävä purkaus Nokiasta

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Cheekin paljon odotettu veto keräsi ylistystä – ”Taitaa olla pikkujoulubileiden kestosoitto”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  2. 2

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  3. 3

    Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

  4. 4

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  5. 5

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  6. 6

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  7. 7

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  8. 8

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  9. 9

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  10. 10

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aftonbladet: Asemiehet hyökkäsivät bingohalliin Tukholman liepeillä

  2. 2

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  3. 3

    Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

  4. 4

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  5. 5

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  6. Näytä lisää