Oliver, Olivia, Oiva

Ulkomaat

Valikko

Lahkon johtajaa vaaditaan vapauttamaan lapset

Julkaistu:

Venäjällä maan alle linnoittautuneiden 29:n uskonlahkolaisen henki on nyt mielisairaana pidetyn ja profeetaksi itsensä julistaneen Pjotor Kuznetsovin, 43, käsissä.

Luolan ilmanottoaukon kautta neuvotteluja käynyt Penzan alueen ortodoksipappi, isä Aleksei, on turhaan yrittänyt houkutella toukokuista tuomiopäivää odottavan lahkon jäseniä ulos.

Vastaneuvottelijana hetken aikaa toiminut 8-vuotias tyttö vakuutteli viikonloppuna kaiken olevan maan alla hyvin.

- Voimme loistavasti. Söimme vehnäkashaa (puuroa), leipää ja kinkkua aamiaiseksi, putken läpi kuulunut iloinen ääni kertoi.

Väkivaltaan liittyvän uskonnollisen yhteisön perustamisesta syytteeseen pantu insinööri Kuznetsov oli viikonloppuna mielentilatutkimuksissa. Hänet aiotaan siitä huolimatta tuoda keskustelemaan seuraajiensa kanssa joko tänään tai huomenna.

Viranomaiset ovat vedonneet Kutznetsoviin, jotta tämä neuvottelisi edes lasten vapauttamisesta. Bunkkerissa on tiettävästi ainakin neljä alaikäistä, joista nuorin on vasta 18 kuukautta vanha.

Lahkolaiset ovat itse kaivaneet noin kolmen metrin syvyisen luolan, jossa on ruokailutila, nukkumatila, vessa, rukoushuone ja vesilähde.

Luolaan virtaa ilmaa kuudesta erillisestä ilmastointiputkesta.

Ruoka lämmitetään kaasuliedellä ja valaistus hoituu öljylampuilla. Ruokavaroja on paljon, mutta niiden ei uskota riittävän toukokuulle asti.

Kuznetsov kertoi Venäjän televisiolle, ettei itse ole luolassa, koska hänen "pitää ottaa vastaan ihmisiä, jotka eivät ole vielä saapuneet".

  • venajavaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Niinistö ei hae jatkokautta kokoomuksen ehdokkaana – Orpo: ”En ole pettynyt”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. 6

    Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

  7. 7

    Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

  9. 9

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  10. 10

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  2. 2

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  3. 3

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  4. 4

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  5. 5

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  6. 6

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  7. 7

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  8. 8

    Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

  9. 9

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  10. 10

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

  2. 2

    Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

  3. 3

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  4. 4

    Niinistö ei hae jatkokautta kokoomuksen ehdokkaana – Orpo: ”En ole pettynyt”

  5. 5

    Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

  6. Näytä lisää