Hanna, Johanna, Jenni

Ulkomaat

Valikko

Systembolagetin miljoonajuhlat kuohuttavat Ruotsissa

Julkaistu:

Ruotsin alkoholiliikkeen eli Systembolagetin 50-vuotisjuhlien loppulasku on nostanut veronmaksajien niskavillat naapurissa pystyyn.

50-vuotistaivaltaan juhlinut Systembolaget kutsui toissa viikonloppuna kaikki lähes 4000 työntekijäänsä Tukholmaan syömään ja juomaan ja nauttimaan kansakunnan rakastetuimpien - ja hinnakkaimpien - artistien esityksiä.

Kaiken kukkuraksi Systembolagetin toimitusjohtaja Anitra Steen rokkasi lavalla Grease-musikaalin malliin. Paitsi toimitusjohtaja, Steen on myös Ruotsin pääministerin Göran Perssonin vaimo.

Laskun saldo oli pöyristyttävä: 14 miljoonaa kruunua eli lähes 1,5 miljoonaa euroa. Jokaista juhlavierasta kohden käytettiin rahaa noin 400 euroa.

Lasku tuntuu kovalta varsinkin, kun valtion omistama Systembolaget joutui vasta viime vuonna tiukentamaan vyötä ja erottamaan kymmeniä työntekijöitä säästääkseen 120 miljoonaa kruunua.

- Ei voi kun ihmetellä, onko johdolla moraalista eläytymiskykyä sen ymmärtämiseen, kuinka tällainen tulkitaan yhtiön ulkopuolella, etiikan professori Hans De Geer totesi Dagens Nyheter -lehdelle.

Systembolaget ei itse nähnyt megajuhlien ajoituksessa mitään vikaa.

- Meidän mielestämme työntekijämme ovat jokaisen äyrin arvoisia. Suurin osa rahoista meni matkoihin, yöpymisiin ja paikkojen vuokriin, yhtiön lehdistöpäällikkö Björn Rydberg kertoi Expressen -lehdelle.

Rydberg ei kauhistellut sitäkään, että juhlien kanssa samaan ajankohtaan ajoittui myös suuri lahjusoikeudenkäynti. Kaikkiaan 77:ää Systembolagetin entistä myymälänhoitajaa odottaa syyte lahjusten vastaanottamisesta.

Systembolagetin työntekijät itse arvostavat matalapalkkaisten työntekijöiden saamaa juhlavaa kohtelua.

- On tärkeää, että kaikkien 4000 työntekijän ylle ei langeteta syyllisyyttä siitä, että muutama työntekijä teki väärin vuonna 2003, myymälänhoitaja Ulf Lindman painotti Aftonbladetille.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  4. 4

    Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

  5. 5

    Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

  6. 6

    Tältä näyttää uuden Tuntematon sotilas -elokuvan lohduton juliste – katso myös ennen julkaisemattomat kuvat

  7. 7

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  8. 8

    Jos hallitset nämä taidot, jokainen työnantaja haluaa palkata sinut

  9. 9

    Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

  10. 10

    Poliisi tehovalvoo mökkiteitä ja kesäpaikkakuntia koko ensi viikon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  7. 7

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  8. 8

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  9. 9

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  10. 10

    Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  3. 3

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  4. 4

    Älä kokeile kotona: Huippumallin asu on niin kauhea, että se on jo upea

  5. 5

    Alisa Vainio ei juokse Kalevan kisoissa – kärsii nyt mykoplasmasta ja keuhkoklamydiasta

  6. Näytä lisää