Akseli

Ulkomaat

Valikko

Uudet kuvat Nasan avaruuskävelyltä - katso!

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan astronautit ovat työskennelleet kansainvälisellä avaruusasemalla viime torstaista lähtien.

He ovat valmistelleet japanilaisen laboratorion asennusta ISS-asemalla olevien kollegoidensa kanssa.

Endeavour-sukkula toi mukanaan myös kanadalaisen robotin, jonka avulla voidaan vähentää avaruuskävelyiden määrää.

Endeavourin astronautit joutuvat tekemään ainakin viisi kävelyä vierailunsa aikana. Endeavourin on määrä olla avaruusasemalla 12 päivää.

Tiistaina Nasan kautta levisi maailmalle kuvia, joissa he kokoavat Dextre-nimistä robottia ISS-asemalla.

Brittilehti The Sunin mukaan asennustyöt on saatu jo valmiiksi. Se on vielä kiinnitettävä paikalleen.

Nelimetrinen robotti ja sen lähes samanpituiset "kädet" ovat säilyneet ehjinä. Asennustöitä varten astronautit ovat tehneet tähän mennessä kolme avaruuskävelyä.

Robotti on tarkoitus kiinnittää asemaan kuuluvaan Destiny-moduuliin tiistai-iltana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  4. 4

    Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

  7. 7

    Lontoon iskussa surmattu poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä velkaa”

  8. 8

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  9. 9

    Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

  10. 10

    Miljoona Stalinin sotilasta palveli Hitleriä – kauhea kosto ulottui Suomeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  2. 2

    5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

  6. 6

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  7. 7

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  8. 8

    Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

  9. 9

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  10. 10

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  9. 9

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

  4. 4

    Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. Näytä lisää