Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Varsovan arkkipiispa erosi vakoojakohun vuoksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Varsovan arkkipiispa Stanislaw Wielgus ilmoitti sunnuntaina eroavansa tehtävästään. Wielgus ilmoitti erostaan Varsovan katedraalissa vain puoli tuntia ennen kuin hänen virallisen virkaanasettajaisseremoniansa oli määrä alkaa.

Wielgusia on syytetty yhteistoiminnasta salaisen poliisin kanssa Puolan kommunistivallan aikana. Wielgusin virallista vihkimistä arkkipiispaksi oli Varsovan katedraaliin saapunut seuraamaan myös presidentti Lech Kaczynski.

Kun Wielgus ilmoitti, että hän oli pyytänyt eroa ja jättänyt virkansa paavi Benedictuksen täytettäväksi syntyi katedraalissa sekosorto.

Etupäässä vanhemmista ihmisistä koostuvasta kuulijajoukosta kuului huutoja "Ei, ei!" ja "Älä jätä meitä!". Wielgusin ilmoitus nostatti kuitenkin myös kättentaputuksia, ja katedraalin edessä mielenosoittajat vaativat hänen eroaan.

Paavi nimitti Wielgusin joulukuussa Varsovan arkkipiispaksi kardinaali Jozef Glempin seuraajana. Puolan katolinen kirkko vahvisti nimityksen perjantaina. Jo tuolloin oli tiedossa, että Wielgus oli ollut yhteistyössä salaisen poliisin kanssa.

Wielgus myönsi yhteistyön perjantaina, mutta kiisti vakoilleensa muita pappeja. Puolan piispojen nimittämä tutkimuskomissio raportoi, että sillä lukuisia todisteita Wielgusin harkiten harjoittamasta yhteistyöstä salaisen poliisin kanssa.

Komission nimittänyt historioitsija Andrzej Paczkowski sanoi olevansa varma, että Wielgus oli ollut ilmiantaja.

Oikeistolainen Gazeta Polska -lehti - joka ensimmäisenä syytti Wielgusia joulukuussa - julkaisi tällä viikolla nettisivullaan tutkimuskomission 68-sivuisen selonteon. Sen mukaan Puolan salainen poliisi SB värväsi 28-vuotiaan Wielgusin, silloisen filosofian opiskelijan, vuonna 1967.

Vatikaani: Paljastukset
ehkä kommunistien työtä

Vatikaanin tiedottaja Federico Lombardi antoi sunnuntaina ymmärtää, että Wielgusia koskevat paljastukset olivat ehkä entisten kommunistien työtä.

Hyökkäykset katolista kirkkoa vastaan Puolassa näyttävät Lombardin mukaan olevan "entisten vainoajien kosto, vainoajien jotka kärsivät tappion Puolan kansan uskon ja vapaudenhalun takia".

Vatikaanin mukaan kardinaali Glemp jatkaa toistaiseksi Varsovan arkkipiispan tehtävässä. Glemp puolusti Wielgusia puhuessaan Varsovan katedraalissa sunnuntaina. Glempin mukaan apostoli Pietarissakin oli ollut vikoja, mutta se ei ollut estänyt Jeesusta luovuttamasta kirkon johtoa hänelle.

Katolinen kirkko oli Solidaarisuus-liikkeen keskeinen tukija Puolassa 1980-luvulla. Eräät historioitsijat arvioivat kuitenkin, että ehkä jopa kymmenen prosenttia puolalaisista papeista oli yhteistyössä kommunistien ja pelätyn salaisen poliisin kanssa.

Puolan vaikutusvaltaiseen katoliseen kirkkoon kuuluu 90 prosenttia maan 38,5 miljoonasta asukkaasta.

(STT-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  2. 2

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  3. 3

    Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

  4. 4

    Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

  5. 5

    Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

  6. 6

    Torstaina kolkutellaan jopa 27 astetta? Meteorologi: ”Pienestä kiinni, meneekö tämän vuoden lämpöennätys rikki”

  7. 7

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  8. 8

    Köyhä lapsi ei käy kesällä edes jäätelöllä – pitääkö siitä vielä kertoa koulussa?

  9. 9

    Harrastajalentäjä Satu kuvasi, kun ”Putinin kone” laskeutui Lappeenrantaan – perästä purettiin ”tolkuton määrä” kontteja

  10. 10

    Norwegianin lento Helsingistä Roomaan joutui tekemään hätälaskun – syynä matkustajan sairauskohtaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  3. 3

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  4. 4

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  5. 5

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  6. 6

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

  10. 10

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

  2. 2

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  3. 3

    Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

  4. 4

    Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

  5. 5

    Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

  6. Näytä lisää