Jaakko, Jimi

Ulkomaat

Valikko

Georgia odottaa muutosta Medvedeviltä

Julkaistu:

Georgian ulkoministeri Ekaterine Tkeshelashvili uskoo, että maan suhteet Venäjään paranevat presidentti Dmitri Medvedevin kaudella. Georgian presidentin Mihail Saakashvilin on määrä tavata Medvedev ensimmäistä kertaa ensi viikolla.

- Se on prosessin alku. Odotamme, että vuoropuhelu käynnistyy rakentavassa hengessä. Jossakin vaiheessa pääsemme eteenpäin, Tkeshelashvili vakuutti Helsingissä perjantaina.

Tkeshelashvili sanoi olevansa kiinnostunut myös Ety-järjestön avusta Georgian ja Venäjän jännityksen lieventämisessä.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kehotti puolestaan osapuolia välttämään provokaatioita Abhasiassa ja Etelä-Ossetiassa. Hän ilmaisi lisäksi huolensa siitä, etteivät neuvottelut ole tuottaneet tuloksia.

Georgia: Tiedustelulennot lopetettu

Georgia kertoi perjantaina lopettaneensa miehittämättömät tiedustelulennot Abhasian yllä. Georgian YK-suurlähettilään Irakli Alasanian mukaan maa on kuitenkin valmis aloittamaan lennot uudelleen, jos kokee itsensä uhatuksi.

YK:n turvallisuusneuvostossa käsiteltiin Georgian syytöstä, jonka mukaan venäläinen hävittäjä ampui alas miehittämättömän georgialaisen tiedustelukoneen Georgiasta eroon pyrkivän Abhasian yllä huhtikuussa. YK:n tutkimukset tukevat Georgian kantaa, mutta Venäjä torjuu syytökset.

Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tshurkin sanoi pitävänsä Georgian ilmoitusta lentojen lopettamisesta rohkaisevana mutta paheksuvansa viittausta niiden mahdolliseen jatkamiseen.

Turvaneuvosto käsitteli asiaa suljettujen ovien takana päättämättä toimenpiteistä. Abhasian tilannetta käsitellään uudelleen heinäkuussa.

Ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan koko istunto oli järjetön ilman Abhasian edustajia. Abhasian kapinalliset ovat sanoneet ampuneensa itse koneen alas.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  4. 4

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. 6

    28 vuotta taksikeskuksessa palvellut Paula lähetti viimeisen tilauksen keskiviikkona – uusi järjestelmä sotki systeemin välittömästi

  7. 7

    Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

  8. 8

    Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

  9. 9

    Katsojat shokissa: Suosikkisarjan näyttelijätär muuttui kuin yhdessä yössä – kuvat järisyttävästä transformaatiosta

  10. 10

    Kaikki kiellot kolmella kartalla: Näin Putinin vierailu sulkee Savonlinnaa maalla, merellä ja ilmassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

  4. 4

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  5. 5

    Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

  6. 6

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  7. 7

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  8. 8

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  9. 9

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  10. 10

    Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  6. 6

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  2. 2

    Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

  3. 3

    Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

  4. 4

    Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

  5. 5

    Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

  6. Näytä lisää