Pertti, Albert

Ulkomaat

Valikko

Pilapiirtäjän piina: Ensin hyökättiin kimppuun, sitten poltettiin talo

Muhammad-pilapiirroksesta tunnetuksi tulleen ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin koti on joutunut tuhopolton kohteeksi.

Helsingborgs Dagblad -lehden mukaan talon ikkunoita rikottiin, julkisivu kärähti pienessä palossa ja sisältä löydettiin polttoaineella täytettyjä pulloja.

Isku tapahtui lauantain vastaisena yönä. Vilks poistui kotoaan myöhään perjantai-iltana ja tuhon havaitsi eräs tuttava lauantaina aamupäivällä.

Vilks sanoo pohtivansa, pitäisikö hänen muuttaa pois kotoaan.

- En usko, että voin asua täällä enää, hän sanoi lauantaina.

- Tämä ei ole lainkaan hauskaa, mutta olen karaistunut. Minua uhkaillaan koko ajan, mutta on vaikeaa arvioida mitä siellä on taustalla.

Poliisi pitää tekoa murhapolton yrityksensä ja on aloittanut tutkimukset asiassa.

Edellisen kerran Vilks joutui hyökkäyksen kohteeksi aiemmin viikolla. Hän oli pitämässä taideluentoa Uppsalan yliopistossa, kun eturivissä istunut mies hyökkäsi häntä kohden ja puski häntä päällään.

Vilks on herättänyt kohua piirroksellaan, jossa kuvattiin profeetta Muhammad koiran muodossa. Piirros julkaistiin alun perin vuonna 2007.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

  2. 2

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. 6

    Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

  7. 7

    Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

  8. 8

    Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

  9. 9

    Suora lähetys kello 17: Hallitus pitää tiedotustilaisuuden Kesärannassa

  10. 10

    Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  2. 2

    Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

  5. 5

    Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

  6. 6

    Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

  7. 7

    Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

  8. 8

    Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

  9. 9

    Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

  10. 10

    Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  4. 4

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  5. 5

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  6. 6

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  7. 7

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  10. 10

    Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Toni Nieminen kertoo nyt, miksi hän panttasi olympiamitalinsa – ”Tuntui pahalta”

  2. 2

    Osaatko ratkaista puusepän pulman?

  3. 3

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  4. 4

    Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

  5. 5

    Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

  6. Näytä lisää