Jyrki, Jyri, Jori

Ulkomaat

Valikko

Tutkimus: seksitautien määrä lisääntynyt amerikkalaisnuorilla

Maanantaina julkaistun tutkimuksen mukaan seksitautitartuntojen määrä on edelleen kasvussa Yhdysvalloissa. Erityisen paljon kasvua on tapahtunut 15-24 -vuotiaiden ikäryhmässä.

- Klamydia ja tippuri voivat hyvin ja ovat hyväksyttämättömän korkealla tasolla ja kuppa on jälleen lisääntymässä sen jälkeen kun se oli lähes kadonnut, Yhdysvaltojen seksitautien kontrolli ja ehkäisy keskuksen johtaja John Douglas kertoo.

Syynä on amerikkalaisten hyssyttelevä tyyli puhua seksistä. Presidentti Bushin kaudella seksuaalivalistusta typistettiin neuvoon pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä avioliiton ulkopuolella.

Presidentti Obama on näyttänyt varovaisen vihreää valoa seksuaalivalistuksen uudistamisesta, sillä useat tutkimukset ovat osoittaneet, että teini-ikäisten pidättäytymisen tukemisen lisäksi on syytä antaa seksuaalivalistusta sekä opettaa, miten suojaudutaan epätoivotuilta raskauksilta.

- Me olemme lähettäneet ihmisiä maailmaan autolla, jossa on vain yksi turvavyö, Douglas kuvailee tilannetta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  2. 2

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  3. 3

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  4. 4

    Hurja juoksu Lontoon maratonilla – 12 vuotta vanha maailmanennätys rikki

  5. 5

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  6. 6

    Kokoomusnuorilta radikaali ehdotus mopoautoista: ”Peltipurkit siivottava pois maanteiltä”

  7. 7

    Raju lehtiväite itsensä hirttäneestä 27-vuotiaasta ex-urheilutähdestä – murhan syynä kohupaljastus?

  8. 8

    Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

  9. 9

    Lunta luvassa koko maahan – meteorologi kertoo, milloin helpottaa

  10. 10

    Pokka pitää -tähti Patricia Routledge IS:n erikoishaastattelussa – yksi erikoispyyntö toimittajalle ennen tapaamista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  2. 2

    Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

  3. 3

    Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

  4. 4

    Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

  5. 5

    Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

  6. 6

    Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

  7. 7

    Muusikko Pekka Myllykoski on kuollut

  8. 8

    Video: Lajissaan maailman suurimman purjeveneen kuljetus aiheutti hässäkkää seututiellä 749

  9. 9

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

  10. 10

    15 kiloa pudottanut Mira Kasslin, 39, paljasti uskomattoman treeninsä – pystyisitkö sinä tähän kuuden tunnin rääkkiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  2. 2

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  3. 3

    Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

  4. 4

    Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

  5. 5

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  6. 6

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  7. 7

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  8. 8

    Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

  9. 9

    Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

  10. 10

    Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

  2. 2

    Pikkuleijonat taistelee jälleen MM-kullasta – toistuuko historia Yhdysvaltoja vastaan?

  3. 3

    Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

  4. 4

    Hurja juoksu Lontoon maratonilla – 12 vuotta vanha maailmanennätys rikki

  5. 5

    Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

  6. Näytä lisää