Akseli

Ulkomaat

Valikko

Öljyä pursuaa yhä: Kiistely Meksikonlahden tuhon syyllisistä yltyy

Öljyä pulppuaa yhä mereen Meksikonlahden pohjassa olevasta öljynporausreiästä ja öljylautta kasvaa. Vahingosta vastuussa oleva öljyjätti BP on luvannut tehdä kaikkensa vuodon tukkimiseksi, toistaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta.

Samaan aikaan syyttelypeli porauslautan räjähtämisestä, siihen johtaneista syistä ja vastuunkannosta kiihtyy.

BP on julkisesti tunnustanut vastuunsa ja luvannut korvata vahingot, mutta se ei suostu silti syntipukin rooliin, ainakaan yksin. BP on syyttänyt Deepwater Horizon -lautan omistajaa ja sitä räjähdyshetkellä operoinutta Transocean -yhtiötä turmasta. Transocean puolestaan on sitä mieltä, että merenpohjan sementointitöissä ollut, aliurakoitsijana toiminut Halliburton tyri ja aiheutti vahingon.

Uusimpien tietojen mukaan hätätilanteita varten merenpohjassa ollut sulkuventtiili olisi ollut räjähdyshetkellä epäkunnossa ja lautan johtoporras olisi ollut tietoinen sen ongelmista.

- Maksamme kaikki oikeutetut kulut, toisteli BP:n Yhdysvaltain toimintojen pääjohtaja Lamar McCay senaatin valiokunnalle. Hän ei halunnut kuitenkaan vastata siihen, kuuluuko korvausten piiriin muun muassa kalastukselle aiheutunut haitta pitkällä aikavälillä.

-Jäljellä on yhä kysymys, kuinka siivoamme tämän 14 miljardin dollarin sotkun, ihmetteli puolestaan senaattori Maria Cantwell.

Samalla Louisianan osavaltio on alkanut kovaan ääneen vaatia BP:n siirtämistä sivuun öljyntorjunnan johdosta. Perusteena on, että yhtiö ei pysty tekemään riittävästi tuhon torjumiseksi.

Näkymätön tappaja

Öljytuhon laajuus on yhä arvailujen varassa. Kyseessä ei ole tällä kertaa tankkeriturma, jossa tietylle rajatulle alueelle vuotaa tietty määrä öljyä.

Nyt öljy pursuaa puolentoista kilometrin syvyydestä merenpohjasta, siihen kylvetään hajottaja-aineita ja merenkäynti sekoittaa sitä merivereen. Onkin varsin mahdollista, ettei lahden rannoille ajaudu massoittain mustaa paksua öljytöhkää.

Vuoto voikin olla lähes näkymätön tappaja, joka myrkyttää saastuneita kaloja syöneitä lintuja kaukana merellä, sairastuttaa valaat ja merilehmät sekä tuhoaa meren pohjassa olevat katkarapu- ja osterialueet vuosiksi eteenpäin. Ensimmäiset kuolleet delfiinit ja merikilpikonnat on jo löydetty alueelta.

Lautan leviämisestä esitetään myös erilaisia arvioita. Joidenkin ennusteiden mukaan öljyä lähtee Meksikonlahden merivirtojen mukana Floridan ympäri sen itäpuolelle ja sieltä Golfvirtaa pitkin pohjoiseen. Tämä levittäisi öljysaasteen laajalle alueelle Yhdysvaltain itärannikolle, ja ennemmin tai myöhemmin myös pohjoisille vesialueille.

Lakimiehet vainunneet saaliin

Meksikonlahden öljytuho on jo nyt aiheuttanut miljoonaluokan menetykset paikallisille yrittäjille, erityisesti kalastajille. Lisäksi muun muassa matkailuyrittäjät ovat pulassa: öljytuho on poikinut valtavasti peruutuksia lomarannoille parhaan sesongin kynnyksellä.Lähes sata syytettä tai joukkokannetta on jo nostettu. Kantajina on muun muassa katkaravustajia, kalastajia ja muita yrittäjiä.

- Kyseessä on viiden osavaltion koko taloudellinen rakenne, painotti floridalainen lakimies Tim Howard medialle. Hän on yksi joukkokanteiden nostajista.

Elinkeinonharjoittajat hakevat korvauksia menetetyistä ansioista. He haluavat myös takeet siitä, että korvaukset juoksevat kaikilta niiltä vuosilta, kun öljytuho haittaa heidän elinkeinoaan.

Jo kolme viikkoa tuhosta

- 20. huhtikuuta Deepwater Horizon -porauslautalla räjähti Meksikonlahdella. Lautta syttyi tuleen ja upposi kaksi päivää myöhemmin. Heti uppoamisen jälkeen vakuutettiin, että öljyvahingot ovat minimaaliset ja että lahden pohjasta ei vuoda öljyä.

- 25. huhtikuuta kerrottiin, että pohjasta puolentoista kilometrin syvyydestä vuotaa mereen noin 160000 litraa öljyä päivässä.

- 28. huhtikuuta BP myönsi, että vuoto onkin noin 800000 litran luokkaa päivässä.

- 29. huhtikuuta Louisiana julisti osavaltioon hätätilan, ja muut lahden rantaosavaltiot seurasivat esimerkkiä.

- 7. toukokuuta suurin vuotokohdista yritettiin tukkia sen päälle laskettavalla satatonnisella laatikkokuvulla. Öljy oli tarkoitus imeä laatikosta merenpinnalla olevaan alukseen.

- 9. toukokuuta BP tunnusti, ettei menetelmä toiminut. Samaa yritetään uudelleen pienemmällä laitteella.

- Yhä kasvavaa öljylauttaa yritetään pitää kurissa puomeilla ja polttamalla sitä meren pinnalla. Tähän mennessä öljyä on vuotanut arviolta 15 miljoonaa litraa. Exxon Valdezin mereen päästämä määrä oli arviolta 40 miljoonaa litraa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  2. 2

    Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

  3. 3

    SM-liigaseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

  4. 4

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  5. 5

    Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

  6. 6

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  7. 7

    Pääministeri May: Lontoon hyökkääjä oli englantilainen – MI5 tutki jo aiemmin miehen ääriajattelua

  8. 8

    Jyrki Katainen: ”Euroopassa asuvat entistä halukkaampia tekemään terrori-iskuja”

  9. 9

    Kaukaloiden kovanaama sai aiemmin elinikäisen pelikiellon KHL:ään – sikaili jälleen käsittämättömästi

  10. 10

    Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

  4. 4

    Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

  5. 5

    Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  8. 8

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  9. 9

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  2. 2

    Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

  3. 3

    SM-liigaseuran pomo pisti 24 000 euroa omiin taskuihinsa – fanituotekassakin tyhjeni

  4. 4

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  5. 5

    Emilia Bottas pääsi imartelevaan joukkoon – brittilehti nosti seksikkäimpien formulavaimojen listalle: ”Tyrmäävän upea”

  6. Näytä lisää