Minna, Vilma, Miina

Ulkomaat

Valikko

Tutkijat varoittavat ilmastonmuutoksen kiihtymisestä

Julkaistu:

Ilmasto lämpenee odotettua nopeammin, ja pahimmillaan merien pinta voi nousta kahdellakin metrillä vuoteen 2100 mennessä. Näin varoitti ryhmä tiedemiehiä tiistaina ennen Kööpenhaminassa kahden viikon kuluttua alkavaa ilmastokokousta.

Maapallon lämpötila voi selvityksen mukaan nousta seitsemälläkin asteella tämän vuosisadan aikana.

Kyseessä on laajin katsaus ilmastonmuutoksen etenemiseen kansainvälisen ilmastopaneelin (IPCC) vuonna 2007 tekemän raportin jälkeen. Monet 26 asiantuntijasta olivat mukana myös kahden vuoden takaisessa raportissa.

Tuolloin ennustettiin, että merenpinta nousee 18-59 senttiä vuoteen 2100 mennessä, mutta ei otettu huomioon Grönlannin ja Etelämantereen jäätiköiden sulamisen mahdollista nopeutumista.

- Ilmastonmuutos on kiihtymässä yli odotusten, tutkijat sanovat nyt lausunnossaan.

Selvityksen mukaan fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöt ovat lähes 40 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 1990.

- Tämä on 192 maan ilmastoneuvottelijoille viimeinen tieteellinen kuulutus lähteä mukaan Kööpenhaminan ilmastonsuojelujunaan, saksalainen ilmastontutkija Hans Joachim Schellnhuber sanoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  5. 5

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  6. 6

    Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

  7. 7

    Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

  8. 8

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  9. 9

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Turvottaako? Näillä nikseillä saat litteän vatsan nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  4. 4

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  5. 5

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  6. 6

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  7. 7

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  8. 8

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  9. 9

    Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

  10. 10

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  2. 2

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

  5. 5

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  6. Näytä lisää