Urpo

Ulkomaat

Valikko

Israelin ulkoministeri haluaisi jo haudata Turkki-riidan

Julkaistu:

Israelin ja Turkin välejä hiertävä kiista Gazan avustuslaivueiskusta nousi odotetusti yhdeksi keskeisistä aiheista Israelin ulkoministerin Avigdor Liebermanin Helsingin-vierailulla tiistaina.

Lieberman tosin olisi jo valmis lopettamaan koko asian käsittelyn.Hän painotti, ettei Israelilla ei ole aikeita purkaa hyviä suhteitaan Turkin kanssa.

-Suhteemme Turkkiin ovat olleet lämpimät pitkään, eikä meidän kantamme tässä asiassa ole muuttunut. Kyse on Turkin päätöksestä muuttaa linjaansa, Lieberman sanoi ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) kanssa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

Lieberman kuitenkin toisti jo useasti aiemmin esittämänsä kannan, ettei Israelilla ole mitään aikomusta pyytää Turkilta anteeksi tapauksen vuoksi. Turkki on uhannut Israelia jopa diplomaattisuhteiden katkaisulla, jos anteeksipyyntöä ei kuulu.

-Emme pidä välien katkaisemista järkevänä ratkaisuna, mutta päätös on lopulta Turkin. Meidän mielestämme hedelmällisempää olisi lakata korostamasta asiaa, ministeri muotoili.

Turkki raivoissaan Liebermanille

Ulkoministeri Stubb ei halunnut ottaa kiistaan kantaa.

-Ei ole Suomen ulkoministerin asia mennä väliin kahden valtion keskinäisessä asiassa. Suomi kuitenkin muistuttaa, että Israelin ja Turkin suhteet ovat tärkeät koko Lähi-idän tasapainon ja rauhanprosessin kannalta, hän totesi.

Stubb kertoi silti seuranneensa tapausta tarkoin ja keskustelleensa maanantai-iltana puhelimitse Turkin ulkoministerin Ahmet Davutoglun kanssa.

Kiistan ytimessä on Israelin armeijan tekemä isku Gazaan matkannutta avustuslaivuetta vastaan toukokuun lopussa. Iskussa kuoli yhdeksän turkkilaista aktivistia.

Turkki on vaatinut tapauksen kansainvälistä tutkintaa, vahingonkorvauksia sekä anteeksipyyntöä, mutta Lieberman ja pääministeri Benjamin Netanjahu eivät ole suostuneet yhteenkään vaateeseen.

Vastavetona Turkki on kieltänyt Israelin sotilaskoneita käyttämästä ilmatilaansa ja varoittanut jopa suhteiden katkaisun olevan mahdollista. Tiistaina ulkoministeri Davutoglu kritisoi jälleen voimakkaasti israelilaiskollegaansa.

-Liebermanin puheilla ei ole meille mitään arvoa. Emme pidä häntä keskustelukumppanina hänen asenteensa ja retoriikkansa takia, Davutoglu jyrisi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon – sivullisen reagointi pelasti rakennuksen

  6. 6

    Kirkonkellot soivat Tukholman keskustassa presidentti Koiviston muistolle

  7. 7

    IS Brysselissä: Trumpilla kiusallinen hetki – Ranskan Macron ei hellittänyt kättelyotettaan

  8. 8

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Kuva: Salama iski Savonlinnan tuomiokirkkoon – torni tulessa

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  2. 2

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  3. 3

    ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

  4. 4

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  5. 5

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  6. 6

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  7. 7

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  8. 8

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

  2. 2

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  3. 3

    Yllättävä tilanne surusaaton varrella: Varusmies pyörtyi kesken Mauno Koiviston viimeisen matkan

  4. 4

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  5. 5

    Salama sytytti Savonlinnan tuomiokirkon – sivullisen reagointi pelasti rakennuksen

  6. Näytä lisää