Teresa, Tessa, Terttu

Ulkomaat

Valikko

Fatah: Jasser Arafat salamurhattiin

Palestiinalaisten Fatah-liike syyttää Israelia edesmenneen johtajansa Jasser Arafatin kuolemasta salamurhan uhrina.

Fatah päätti torstaina vaatia uutta tutkintaa Arafatin kuolinsyystä, josta on liikkunut monenlaisia huhuja. Arafatin kuolemasta tulee marraskuussa viisi vuotta. Hän kuoli ranskalaisessa sotilassairaalassa, minne hänet lennätettiin hoitoon päämajastaan Länsirannalta.

Israelin tiedotusministeri Juli Edelstein kiisti jyrkästi, että Arafat olisi joutunut Israelin salamurhan uhriksi. Hän piti väitettä propagandana, jolla Fatah yrittää perustella aseellisen taistelun jatkamista Israelia vastaan.

Fatahin riitaisa puoluekokous ei saanut torstaina Betlehemissä sovittua johtoelinten paikkajaosta kuten oli tarkoitus ja äänestykset lykkääntyivät perjantaihin. Liikkeen johtajana jatkaa presidentti Mahmud Abbas.

Fatahin puoluekokous on koolla ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    40-vuotias käytti 15-vuotiasta seksuaalisesti hyväkseen Lahdessa – kaksi vuotta vankeutta

  6. 6

    Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

  7. 7

    Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

  8. 8

    Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

  9. 9

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  2. 2

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  3. 3

    Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

  6. 6

    Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

  7. 7

    Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

  8. 8

    Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

  9. 9

    Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

  10. 10

    Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  2. 2

    Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

  3. 3

    Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

  4. 4

    Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

  5. 5

    Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

  6. 6

    Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  9. 9

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  10. 10

    Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

  2. 2

    Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

  3. 3

    Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

  4. 4

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  5. 5

    40-vuotias käytti 15-vuotiasta seksuaalisesti hyväkseen Lahdessa – kaksi vuotta vankeutta

  6. Näytä lisää