Alvar, Auno

Ulkomaat

Venäjän juhlapyhien saldo: 700 kuoli tulipaloissa!

Julkaistu:

Venäjän pitkät uuden vuoden vapaat kävivät jälleen kalliiksi ihmishengillä mitattuna. Tulipaloissa kuoli yhteensä 696 ihmistä, ja heistä suurin osa oli humalassa.

Venäjän hätätilaministeriön mukaan luku ei ole kuitenkaan niin synkkä kuin aluksi kuulostaa, sillä edelliseen vuodenvaihteeseen verrattuna uhrien määrä on peräti 13 prosenttia pienempi.

Venäjällä vietettiin uutta vuotta ja joulua tammikuun alussa, jolloin oli kymmenen perättäistä vapaapäivää. Kansantaloudellisesti moinen vapaaputki keskellä talvea on monella tapaa kiistanalainen, sillä monikaan ei keksi muuta tekemistä kuin juopottelun.

Tilastojen mukaan tammikuun juhlapyhinä Venäjällä sattui yhteensä 5829 tulipaloa, mikä on kuitenkin 12 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

- 696 kuolonuhrista 70 prosenttia oli humalassa, kertoi hätätilaministeri Sergei Shoigu uutistoimisto Itar-Tassin mukaan.

Permin yökerhopalosta viisastuneena Venäjän paloviranomaiset valvoivat uuden vuden vaihteessa olleita massatapahtumia aiempaa tarkemmin ja muun muassa ilotuliteiden sekä pyrotekniikan käyttö oli tarkasti rajattu.

Keskiviikkona Permissä muistellaan yökerho Ontuvan hevosen uhreja, sillä tulipalosta on nyt kulunut 40 päivää. Tähän mennessä tulipalo on vaatinut 155 kuolonuhria, ja 54 uhria on yhä sairaalahoidossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  4. 4

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Moottoriurheilu kiellettiin Sveitsissä 60 vuodeksi hirvittävän onnettomuuden takia – ensi vuonna maassa ajetaan formulakisa

  7. 7

    Äärioikeistolainen AfD riemuitsee vaalituloksesta: ”Olemme aloittaneet vallankumouksen tänään”

  8. 8

    Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

  9. 9

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  10. 10

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  2. 2

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  3. 3

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  4. 4

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. 6

    Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

  7. 7

    Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

  8. 8

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  9. 9

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  10. 10

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  4. 4

    Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

  5. 5

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  6. Näytä lisää