Teijo

Ulkomaat

Valikko

Matkustajakone syöksyi maahan Kongossa - 21 uhria

Kongolaisen Hewa Bora -lentoyhtiön DC-9 syöksyi tiistaina maahan pian sen jälkeen kun se oli noussut ilmaan Goman lentokentältä. Kone rysähti alas tiheästi rakennetulle Bireren asuinalueelle.

Onnettomuus näyttää vaatineen pelättyä vähemmän kuolonuhreja. Viranomaiset kertoivat keskiviikko-aamuna BBC:lle, että kaikkiaan 21 ruumista oli löydetty onnettomuuspaikalta.Heti turman jälkeen puhuttiin lähes 80 kuolleesta.

Sairaalassa hoidettiin eilispäivän aikana noin 80:aa potilasta, joista osalla oli vakavia vammoja.

Koneessa oli 79 matkustajaa ja kuuden hengen miehistö.

Eloonjääneiden joukossa on Kirkon Ulkomaanavun maaohjelmajohtaja Emile Mpanga, suomalaisille tuttu ja hyvin pidetty yhteistyökumppani jo lähes 15 vuoden ajalta.

- Kuulimme heti turmasta ja luulimme, että hän on kuollut, kertoi Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen tiistaina IS:lle.

Pentikäisen mukaan Mpanga on hoidossa Goman sairaalassa. Mpangan vammoista hänellä ei ollut tarkkoja tietoja.

- Hän pystyy kuitenkin jo kommunikoimaan.

Pentikäinen kertoi selvittävänsä, saako Mpanga riittävän hyvää hoitoa Gomassa vai tarvitseeko hän mahdollisesti evakuointia toiseen sairaalaan.

Hewa Bora Airways -yhtiön DC-9 syöksyi maahan pian nousunsa jälkeen Gomassa, Kongon itäosassa. Kone putosi markkina-alueelle ja sytytti useita rakennuksia palamaan.

DC-9 käytti nousussa kiitotietä, joka on osittain poikki vuoden 2001 tulivuorenpurkauksesta singonneen laavan vuoksi.

Lentoturvallisuustilastoissa Kongo on yksi maailman synkimmistä maista, sillä kalusto on yleensä huonossa kunnossa.

Pelkästään viime vuonna Kongossa syöksyi maahan kahdeksan matkustajakonetta. Pääkaupunki Kinshasassa tapahtuneessa Antonov 26-koneen syöksyssä kuoli kerralla yli 50 ihmistä.

Euroopan unioni lisäsi yksityisen Hewa Boran hiljattain lentoyhtiöiden mustalle listalle ja kielsi yhtiön koneita saapumasta EU:n alueelle.

Pohjois-Kivun alueen kuvernöörin mukaan koneessa oli 79 ihmistä, joista kuusi pelastui. Pelastuneiden joukossa oli kuvernöörin mukaan koneen kapteeni, perämies ja neljä matkustajaa, joista kaksi oli lapsia.

Myöhemmin illalla lentoyhtiö kuitenkin ilmoitti, että valtaosa koneen matkustajista ja miehistö olisi selvinnyt turmasta ja evakuoitu paikalliseen sairaalaan. Yhtiö ei kuitenkaan ilmoittanut, kuinka monta uhria turma vaati.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. 6

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  7. 7

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  8. 8

    Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

  9. 9

    Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

  10. 10

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  5. 5

    Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

  6. 6

    NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

  7. 7

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  8. 8

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  9. 9

    Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

  10. 10

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  5. 5

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  6. 6

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  7. 7

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  8. 8

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  9. 9

    Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

  10. 10

    Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  3. 3

    Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

  4. 4

    Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

  5. 5

    15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

  6. Näytä lisää