Leevi

Ulkomaat

Pytystä pilkisti pyton

Julkaistu:

Norjalainen Bente Mørch muistaa toissapäiväisen vessakäyntinsä ikuisesti. Nainen nosti pytyn kantta ja oli vastatusten kaksimetrisen pytonin kanssa. Käärme oli luikerrellut toilettiin viemäreitä pitkin.

- Mitäs sitten olisi tapahtunut, jos olisin istunut pytylle. Ja käärme olisi... Ei, nyt on otettava krogi, norjalaisäiti pohti eilen Verdens Gang -lehdessä.

Mørch luuli aluksi, että kyse oli hänen 16-vuotiaiden kaksospoikiensa pilasta. Hän laittoi pytyn kannen kiinni ja soitti toiselle pojista.

- Hän ei ymmärtänyt lainkaan, mitä minä sanoin hänelle. Kun hän tuli kotiin, odotti häntäkin käärmesokki.

Timanttipyton pysytteli rauhassa paikallaan, kun perhe etsi ratkaisua erikoiseen ongelmaansa. Perhe soitti poliisille, mutta lopulta Mørchit päästi piinasta autojen hinauspalvelu Falckissa työskentelevä Ole Petter Hermansen.

Miehellä ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta käärmeiden kiinniotosta. Hän veti kuitenkin reippaasti työhaalarit ylleen, pitkät kumihansikkaat käteen ja ryhtyi kutsumattoman vessavieraan karkotusoperaatioon.

- Homma sujui hyvin. Se yritti paeta samaa reittiä kuin oli tullutkin. Sitä piti vain kisko ylöspäin niin kauan kunnes sen pää tuli näkyviin.

Vielä eilen oli epäselvää, mistä käärme oli karkumatkalleen lähtenyt. Norjan poliisin mukaan kyse ei ole pilasta.

Pytonheimoon kuuluvilla käärmeillä ei ole myrkkyä, vaan ne tappavat saaliinsa kuristamalla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  2. 2

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  3. 3

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  4. 4

    IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  7. 7

    Lähteet NYT:lle: Trump aikoo erottaa Stephen Bannonin

  8. 8

    Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

  9. 9

    Puukotus tiukensi Turun urheilutapahtumien turvallisuusjärjestelyitä: ”TPS on keskustellut poliisin kanssa”

  10. 10

    F1-kuljettajan traaginen kuolema varjosti perhettä – myös vaimo koki karmean kohtalon: ”Matkalla on ollut paljon kyyneliä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

  7. 7

    Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

  8. 8

    Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

  9. 9

    Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

  10. 10

    Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

  2. 2

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  3. 3

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  4. 4

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  5. 5

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  6. 6

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  7. 7

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  8. 8

    Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

  2. 2

    Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

  3. 3

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  4. 4

    IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. Näytä lisää