Alvar, Auno

Ulkomaat

Vatikaani tarjoaa taivaallista jalkapalloa

Julkaistu:

Luvassa on taivaallisia maaleja ja jumalaisia syöttöjä, kun Italiassa alkaa ensi lauantaina katolisten pappien ja pappisseminaarin opiskelijoiden ensimmäinen jalkapalloliiga.

Vatikaanin suojeluksessa pelattava "Serie A" on ristitty nimellä Clericus Cup. Liigan tarkoituksena on huvin lisäksi lähentää kirkkoa kansalaisiin.

- Haluamme, että seurakuntien nykyiset ja tulevat johtajat ymmärtävät urheilun sivistävän ja pastoraalisen merkityksen, tapahtuman järjestävän Centro Sportivo Italianon (CSI) johtaja Edio Costantini selitti uutistoimisto Reutersille.

Clericus Cupin 16 joukkuetta on jaettu seurakunnittain ja niiden riveissä pelaa yhteensä 50 maan uskonmiehiä. Otteluita ei pelata sunnuntaina eikä kentällä saa missään nimessä huudella hävyttömyyksiä. Lisäksi erotuomareiden tuomiot kajahtavat jatkossa latinaksi.

- Pyysin CSI:lta, ettei peleissä esiinny nunnia cheerleadereinä tai vedonlyöntiä, isä Claudio Paganini vitsaili tulevista peleistä Gazzetta dello Sportissa.

Ensimmäinen ottelu lauantaina käydään brasilialaisista koostuvan Gregorianan ja Mater Ecclesiaen välillä, jossa suurin osa pelaajista tulee Meksikosta. Liigan loppuottelu pelataan kesäkuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  4. 4

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  5. 5

    Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

  6. 6

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  7. 7

    Joukkotappelu Helsingin keskustassa – todistajat: HJK:n ja Ilveksen kannatus­huudot johtivat veriseen käsirysyyn

  8. 8

    Mies teki kurvikkaasta naisesta ivallisen meemin – somekansa raivostui: sivaltavat ja viiltävät vastaiskut täyttivät Twitterin

  9. 9

    Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

  10. 10

    Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

  2. 2

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  3. 3

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  4. 4

    Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

  5. 5

    ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

  6. 6

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  7. 7

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  8. 8

    Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

  9. 9

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  10. 10

    Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  7. 7

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  8. 8

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

  2. 2

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  3. 3

    Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

  4. 4

    15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

  5. 5

    Tulivuoren­purkaukseen viittaavat maanjäristykset voimistuvat Balilla: jo yli 30 000 ihmistä paennut

  6. Näytä lisää