Usko

Ulkomaat

Valikko

Ruotsalainen toimitusjohtaja paljasti: Olin kaksoisagentti!

Ruotsalainen vakoojatarusto sai perjantaina uuden värikkään kappaleen. Kaupanalan järjestön Svensk Handelsin toimitusjohtaja Dag Klackenberg paljasti, että hän toimi vuosina 1975-88 ruotsalaisena kaksoisagenttina.

Klackenbergin tehtäviin kuului syöttää pajunköyttä Neuvostoliiton turvallisuuspalvelulle.

Dag Klackenberg aloitti Ruotsin ulkoministeriön palveluksessa vuonna 1974. Jo seuraavana vuonna Ruotsin vastavakoilu palkkasi hänet agentikseen. Tehtäviin kuului pitää yhteyttä Neuvostoliiton ja Varsovan liiton maiden edustajiin ja syöttää näille vääriä tietoja.

- Aluksi tapasin eri henkilöitä kotonani ja tukholmalaisissa ravintoloissa. Kun nousin arvoasteikossa, liikkumatila kasvoi. He luulivat tietysti, että työskentelin Itäblokille vaikka itse asiassa olin Ruotsin valtion palveluksessa.

- Siinä piti valehdella sujuvasti ja oli syytä olla hyvä muisti, Dag Klackenberg kertoi agenttivuosistaan talouslehti Dagens Industrin Weekend-numerossa.

Klackenberg erosi Ruotsin ulkoministeriön palveluksesta vuonna 2001 ja ryhtyi Ruotsin kaupanalan järjestön Svensk Handelsin toimitusjohtajaksi. Hän on myös voimayhtiö Vattenfallin hallituksen puheenjohtaja.

- Kun asioista on kulunut näinkin monta vuotta, ja salaisia arkistoja avataan, niin tiedot tulevat julkisuuteen enemmin tai myöhemmin. Siksi haluan kertoa näistä nyt itse, Klackenberg perusteli "paljastustaan".

Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  4. 4

    Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

  5. 5

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  8. 8

    Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

  9. 9

    Kahden lapsen äidille Alicialle, 37, on tehty yli 350 kauneusleikkausta – esittelee päästä varpaisiin muokattua vartaloaan alusvaatekuvissa

  10. 10

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  8. 8

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  9. 9

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  4. 4

    Melania Trumpilta harvinainen esiintyminen – piti kantaaottavan puheen, ei maininnut miestään sanallakaan

  5. 5

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  6. Näytä lisää