Vappu

Ulkomaat

Valikko

Mopoliiga iski - kaksi arvokuljetusryöstöä Tukholmassa

Tukholman alueella tehtiin jälleen torstaina kaksi arvokuljetusryöstöä tai ainakin ryöstön yritystä.

Toinen tapahtui aamupäivällä Eriksbergissä Tukholman eteläpuolella. Kaksi naamioitunutta miestä uhkasi kuljetusta vartioineita miehiä, mutta poliisin mukaan ei ole tiedossa, onnistuivatko ryöstäjät saamaan jotakin saaliikseen.

Ryöstäjien kerrottiin paenneen paikalla mopedilla.

Vajaan tunnin kuluttua edellisestä tapauksesta ryöstettiin arvokuljetus Handenissa Tukholman eteläpuolella. Tälläkin kerralla asialla oli kaksi ryöstäjää, jotka uhkasivat vartijoita.

- He saivat paikalta mukaansa laukun, kertoi Tukholman poliisin tiedottaja Björn Engström. Laukun sisällöstä ei ollut tietoa.

Tässäkin tapauksessa ryöstäjät pakenivat paikalta mopedilla. Yhtäläisyyksistä huolimatta poliisi ei usko, että kummankin ryöstön takana olisivat samat henkilöt.

- Paikkojen välinen etäisyys tuntuu liian suurelta, sanoi Engström.

Handenissa ryöstäjät jättivät jälkeensä laukun, jossa oli heidän mukaansa räjähteitä. Lähistöllä oleva koulu evakuoitiin, mutta vielä illalla ei ollut tiedossa, oliko laukussa todella räjähteitä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. 6

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  7. 7

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  8. 8

    Texasin ja Keskilännen myrskyissä kuollut ainakin 11 – ilmakuvat paljastavat järkyttävän tuhon

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Pekka Rinne dominoi NHL:n tilastoja – ”Olemme olleet pirun hyviä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  5. 5

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  6. Näytä lisää