Sami, Samuli

Ulkomaat

Eloonjääneitä löytynyt yli 200

Julkaistu:

Punaisellamerellä on jatkettu lauttaturman uhrien etsintää. Uppoamispaikan läheisyydestä on onnistuttu pelastamaan ainakin 230 eloonjäänyttä.

Alueella lentävistä helikoptereista on paikallistettu sekä pelastusveneitä kellumassa meressä että useita ruumiita. Pelastusalukset tekevät kaikkensa eloonjääneiden etsimisessä taistellen huonoa säätä ja pimeyden laskeutumista vastaan.

Kadonneiden omaiset kerääntyivät Safagan satamaan odottamaan, mutta toivo hiipui illan hämärtyessä. Hätääntyneet omaiset olivat odottaneet tuntikausia uutisia läheisistään, mutta mereltä tuotiin vain lisää ruumiita. Perjantai-iltaan mennessä oli löydetty 185 kuollutta matkustajaa.

Aluksessa oli melkein 1 400 ihmistä, joista suurimman osan arveltiin hukkuneen. Pelastusveneisiin päässeiden selviytymistä helpotti se, ettei merellä ollut kovin kylmä.

Matkustajista noin 1 160 oli egyptiläisiä ja liki sata saudia, kuusi syyrialaisia ja neljä palestiinalaista. Suurin osa egyptiläisistä oli työskennellyt saudi Arabiassa. lJotkut olivat tulossa pyhiinvaellukselta Mekasta. Lautta oli matkalla Saudi-Arabian Dubasta Safagan satamakaupunkiin Egyptiin.

Suomen ulkoministeriön Kairosta saamien tietojen mukaan aluksella ei ollut suomalaisia tai edes eurooppalaisia. Matkustajista ei ole saatu kuitenkin vielä täysin luotettavaa luetteloa.

Turman syytä
ei vielä tiedetä

Turman syytä ei vielä tiedetä. Pelastustoimet käynnistettiin heti kun alus katosi tutkasta. Sen hätäviesti ei jostain syystä mennyt perille Egyptissä tai Saudi-Arabiassa, mutta se havaittiin Britanniassa. Britannian viranomaiset välittivät sen puolestaan eteenpäin.

IS-STT

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  3. 3

    Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

  4. 4

    Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

  5. 5

    Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

  6. 6

    Presidentti Sauli Niinistö kertoi hetkestä, jolloin hän sai tietää Turun iskusta

  7. 7

    Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

  8. 8

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  9. 9

    Autovaras valikoi uhrinsa väärin – jenkkifutaajat murjoivat kasvot uuteen uskoon

  10. 10

    Sofi, 22, näyttää aivan poptähti Selena Gomezilta – hurja yhdennäköisyys herättää hämmästystä: ”Ihan hullua!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  4. 4

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  7. 7

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  9. 9

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  10. 10

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  2. 2

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  3. 3

    Turun puukkohyökkäyksessä loukkaantuneista kolme edelleen teho-osastolla

  4. 4

    Tornion raiskauksen uhri soitti itse apua

  5. 5

    Susannan kuntotarkastettu koti olikin homepesä: ”Pahimmillaan maksoimme asumisesta 4500 euroa kuukaudessa”

  6. Näytä lisää