Juha, Janne, Jani

Ulkomaat

Valikko

Valamiehet epäilevät yhä Jacksonia

Julkaistu:

Michael Jacksonin oikeudenkäynnin valamiehet eivät olleet yksimielisiä poptähden vapauttamisesta.

Juryn 62-vuotias jäsen Raymond Hultman pamautti CNN:n suorassa lähetyksessä uskovansa, että "Jackson on mahdollisesti hyväksikäyttänyt poikia".

Vakavista epäilyksistä huolimatta 12-henkinen valamiehistö tuli maanantaina kammiostaan ulos yksimielisenä: syytön!

- Hän ei vain ollut syyllinen niihin rikoksiin, joista häntä nyt syytettiin, Hultman painotti päätöksen taustoja.

Hultman kertoi olleensa valamiehistön pohdinnan alkaessa varma, että he toteaisivat Jacksonin syylliseksi. Myös kaksi muuta valamiestä oli taipuvainen samalle kannalle, mutta lopulta yhdeksän muun enemmistö taivutti heidät yksimieliseen vapauttavaan päätökseen - vain kahden äänestyskerran jälkeen.

- Tämä ei tarkoita, että hän olisi syytön, Hultman kiteytti.

- En voi uskoa, että tämä mies nukkuu lasten kanssa samassa makuuhuoneessa, mutta ei tee muuta kuin katsoo televisiota ja syö popcornia.

Suurin syy valamiesten epäilyksiin oli Jacksonia syyttävän pojan äiti, hänen kertomuksensa, hämärä taustansa ja epämääräinen käytöksensä oikeussalissa.

Huolimatta kriittisistä ja toisistaan eroavista kommenteista valamiehet vakuuttivat, että ensimmäinen asia, mistä he huolehtivat, oli puolueettoman oikeudenkäynnin takaaminen yhdelle maailman kuuluisimmista ihmisistä. Tätä valamiehistö kertoi teroittaneensa itselleen heti pohdinnan alkaessa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  7. 7

    Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

  8. 8

    Yhdysvaltain julkaisemat kuvat kertovat, kuinka lähelle venäläishävittäjä tuli Itämerellä: ”Noin 1,5 metriä”

  9. 9

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  10. 10

    Lewis Hamilton täräytti ylivoimaisesti paalupaikalle – Räikkönen löi Vettelin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  2. 2

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  5. 5

    Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  8. 8

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  9. 9

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  10. 10

    Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  3. 3

    Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. Näytä lisää