Leena, Matleena

Ulkomaat

Valikko

Britannian Irak-vuotaja järkyttyi kohusta - löytyi kuolleena

Julkaistu:

Britannian Irak-vuotajan David Kellyn traaginen tapaus järkytti eilen, kun mies löytyi kuolleena Lontoon-kotinsa lähistöltä.

Hillitty 59-vuotias aseasiantuntija joutui parrasvaloihin reilu viikko sitten, kun selvisi, että hän oli vuotanut sisäpiiritietoja BBC:n toimittajalle. BBC nosti poliittisen kohun toukokuussa kertomalla, että brittihallitus oli muunnellut Irakin sotaa perustelevan asiakirjan tietoja "seksikkäämmiksi".

Kuulusteluissa Kelly myönsi tavanneensa toimittajan, mutta kielsi olleensa BBC:n raportin lähde.

Monet parlamentin jäsenet arvelivat eilen, että Blairin hallitus oli päättänyt tehdä Kellystä syntipukin saadakseen huomion kääntymään siitä, että hallituksen perustelut hyökkäykselle Irakiin ovat osoittautuneet ontuviksi.

Kohusta järkyttynyt Kelly oli toissa päivänä kertonut vaimolleen lähtevänsä kävelylle ja kadonnut sille tielleen.

- Vaimo kertoi minulle, että David oli ollut kovan paineen alla, perheystävä Tom Mangold kertoi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  5. 5

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  6. 6

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  7. 7

    Naimisiin menevä Satu Tuomisto empii perheen perustamista: ”Harvalla menee sen jälkeen parisuhteessa hyvin”

  8. 8

    Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

  9. 9

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  10. 10

    IS koeajoi: Huomattavan edullinen aito Harley-Davidson – hinta ei paista tämän prätkän ulkonäöstä!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  2. 2

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  3. 3

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  4. 4

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  5. 5

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  6. 6

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  7. 7

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  8. 8

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  9. 9

    Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

  10. 10

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  9. 9

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  10. 10

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  5. 5

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  6. Näytä lisää