Aija, Aava

Ulkomaat

Valikko

Gävlen olkipukki paloi poroksi

Ruotsalaisen Gävlen kaupungin olkipukeista pienempi joutui liekkien ruuaksi joulupäivän vastaisena yönä. Paikallisen luonnontieteellisen seuran pystyttämä pikkupukki pääsi kuitenkin tällä kertaa näkemään jouluaaton toisin kuin viime vuonna, jolloin joku tuikkasi sen tuleen jo 20. joulukuuta.

Sen sijaan joulukuun alussa pystytetty 13-metrinen olkipukki on tänä vuonna saanut olla rauhassa. Gävlen olkipukki on tuikattu tuleen lähes joka joulu sen jälkeen, kun se pystytettiin kaupungin torille ensimmäistä kertaa vuonna 1966. Yhtenä vuonna sytyttäjäksi paljastui amerikkalainen matkailija, joka luuli pukin polttamista perinteeksi.

Pukinpolttoa suunnittelevien harmiksi pukki onkin viimevuotiseen tapaan myös tänä jouluna kyllästetty palonestoaineella. Lisäksi webbikamerat vahtivat kaupunkilaisten silmäterää yötä päivää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  2. 2

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  3. 3

    Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

  4. 4

    Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

  5. 5

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  6. 6

    Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

  7. 7

    Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

  8. 8

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

  4. 4

    Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

  5. 5

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  6. 6

    Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

  7. 7

    Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

  8. 8

    Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

  9. 9

    Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

  10. 10

    Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

  2. 2

    Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

  3. 3

    Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

  4. 4

    Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

  5. 5

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  6. Näytä lisää