Mauno, Maunu

Ulkomaat

Iranin presidentti maltillisena armeijan juhlassa

Julkaistu:

Iranissa juhlistettiin lauantaina armeijan päivää vaatimattomalla sotilasparaatilla. Myös kovan linjan edustajana tunnettu presidentti esiintyi yllättävän maltillisesti juhlassa.

- Iranin asevoimat takaavat koko alueen turvallisuuden, Mahmud Ahmadinejad sanoi lyhyessä tv-puheessaan.

Puhe poikkesi olennaisesti hänen takavuosien uhkailevasta esiintymisestään. Vuosina 2006 ja 2007 hän julisti muun muassa, että Iran "katkaisee käden" mahdollisilta hyökkääjiltä. Nyt ääni oli toinen.

- Maailman tulisi tietää, että Iran on kansakunta jolla on ihanteita, ja joka tukee rauhaa ja turvallisuutta, joka kunnioittaa kaikkien maiden oikeutta, hän sanoi.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esittänyt uuden vuoropuhelun aloittamista Iranin kanssa. Ulkomaat ovat huolissaan Iranin ydinohjelmasta, jonka pelätään johtavan ydinaseiden kehittämiseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  2. 2

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  3. 3

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  4. 4

    Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. 6

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  7. 7

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  8. 8

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  9. 9

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  10. 10

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  2. 2

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  3. 3

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  4. 4

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  5. 5

    Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

  6. 6

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  7. 7

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  8. 8

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  9. 9

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  10. 10

    Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  2. 2

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  3. 3

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  4. 4

    Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

  5. 5

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  6. Näytä lisää