Vappu

Ulkomaat

Valikko

Rudy Giulianin kohtalonhetki - Floridan esivaalit ratkevat yöllä

Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokasnimiin saatetaan saada selvyyttä ensi yönä sekä torstain ja perjantain vastaisena yönä.

Yöllä saadaan tulokset Floridan republikaanien esivaaleista. New Yorkin entinen pormestari ja pitkään ennakkosuosikkina ollut Rudy Giuliani lähtee niihin vasta mielipidemittausten kolmannelta tai neljänneltä sijalta.

Giuliani sanookin nyt kertovansa kisassa jatkamisestaan keskiviikkona. Hän uskoo ensi yön ratkaisevan enemmänkin:

- Floridan voittaja voittaa koko ehdokasnimityksen, Rudy Giuliani ennusti toimittajille St. Petersburgissa.

Giuliani aikoo tehdä pesäeroa Mitt Romneyhin ja John McCainiin positiivisella asenteella.

Republikaanien kilpaa johtavat McCain ja Romney ovat viime päivinä herättäneet huomiota lähinnä nokittelullaan. Siihen Giuliani ei lähde mukaan.

- Emme ole ylpeitä ainoastaan siitä, että viestimme on positiivinen. Uskomme myös, että tämä esivaali voitetaan positiivisella sanomalla, Giuliani julisti.

- Sillä tavalla nousemme kaiken tämän vihan yläpuolelle.

Floridasta mittausten mukaan tasaväkisesti kamppailevat Romney ja McCain ovat ehdottomia ennakkosuosikkeja. Jos McCain voittaa, on Romneyn vaikeaa enää päästä hänen ohitseen supertiistaina ensi viikolla.

Romneylle voitto taas tietäisi spurttia, jolla hän ehkä pääsisi ratkaisevasti McCainin ohi supertiistaina.

Rudy Giulianin päätöstä jättää aikaisemmat esivaalit väliin ja panna kaikki munansa yhteen koriin Floridassa pidetään jo nyt yhtenä Yhdysvaltain vaalihistorian suurimmista virheistä.

Demokraattien puolella kisassa jättipaineita on kasautunut torstain ja perjantain vastaisen yön tv-väittelyyn Los Angelesissa.

Barack Obama näyttäisi tarvitsevan CNN:n väittelystä ratkaisevan voiton. Hillary Clintonilla on yhä suurten osavaltioiden kannatuksessa etumatkaa, jota edes Kennedyn klaanin tuki Obamalle ei ainakaan vielä ole poistanut.

On myös täysin mahdollista, että ehdokkaiden kannatukset pysyvät yhä niin hajallaan, että presidenttiehdokkaista päätetään vasta puoluekokouksissa.

Demokraatit kokoontuvat Denverissä elokuun lopussa ja republikaanit St. Paulissa syyskuun alussa.

  • USA:n vaalit
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. 6

    Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

  7. 7

    Kultaa! Jesse, 24, voitti toistamiseen urallaan miljoonaturnauksen

  8. 8

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  9. 9

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  10. 10

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  7. 7

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  8. 8

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  9. 9

    Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

  10. 10

    Kuvat kertovat: Näin paljon Sofia Belórfin ulkonäkö on muuttunut 7 vuodessa – missikaunottaresta fitnessmestariksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä – vastaantulijoita pahoinpideltiin joukolla

  2. 2

    IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

  5. 5

    Trump kommentoi Pohjois-Korean Kim Jong-unia: ”Selkeästi melko fiksu tyyppi”

  6. Näytä lisää