Alma

Ulkomaat

Valikko

Apua, matkustajakoneesta löytyi valkoisia matoja!

Julkaistu:

Lentomatkustajat kokivat karmean yllätyksen US Airways -yhtiön koneessa maanantaina: istuimen yläpuolella olevasta käsimatkatavarasäiliöstä alkoi putoilla valkoisia matoja heidän päälleen.

Kone oli matkalla Atlantasta Charlotteen, Pohjois-Carolinaan. Nousua varten rullaamassa ollut kone joutui kääntymään takaisin lähtöportille, kertoo uutistoimisto AP.

Valkoiset madot olivat peräisin pilaantuneesta lihapakkauksesta, joka oli tullut käsimatkatavaran mukana koneeseen.

Matkustaja Donna Adamo havaitsi koneeseen noustessaan kärpäsiä matkustamossa. Hän ei ajatellut asiaa sen kummemmin vaan istuutui paikalleen. Pian hän kuuli, kuinka takana ollut matkustaja älähti ja kieltäytyi istumasta.

- Sitten kuulin sanan mato, ja kaikki säikähtivät heti, Adamo kertoi.

- Yhtäkkiä tunsin kuinka joku pyyhkäisi hiuksiani takaa. Etupuolelleni putosi mato, ja huitaisin sen pois.

Matkustajia kehotettiin pysymään rauhallisina. Monille se tuotti kuitenkin vaikeuksia, sillä toukkia oli runsaasti.

Portilla kone puhdistettiin ja se pääsi matkaan. Lihapakkauksen tuonutta matkustajaa ei päästetty mukaan, vaan hänet siirrettiin toiselle lennolle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. 6

    Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

  7. 7

    10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

  8. 8

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  9. 9

    Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

  10. 10

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  11. Näytä lisää

    Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

  3. 3

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  4. 4

    Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

  5. 5

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  6. 6

    Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

  7. 7

    Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

  8. 8

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  9. 9

    Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

  10. 10

    Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

  2. 2

    Poliisi julkaisi turvakamerakuvat Manchesterin terroristista illalta, jolloin tappava isku tapahtui

  3. 3

    Pikkulapset katosivat kotoa Teksasissa – löytyivät kuolleina kuumasta autosta

  4. 4

    Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

  5. 5

    80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

  6. Näytä lisää