Heidi

Uinti

Valikko

Australialaiset rikkoivat sääntöjä: nelinkertainen olympiamitalisti kotiarestiin

Julkaistu:

Rio 2016
Kaksi australialaisuimaria on joutunut kahnauksiin maansa olympiakomitean kanssa.
Australian olympiakomitea on langettanut varhaiskasvatuksesta tutun rangaistuksen kahdelle joukkueensa uimarille, kertoo BBC.

Emma McKeon, 22, ja Josh Palmer, 25, eivät saapuneet sovittuun aikaan takaisin olympiakylään joukkuetoverien kanssa ulkona vietetyn illan jälkeen. Rangaistukseksi olympiakomitea evää kaksikolta pääsyn olympialaisten päättäjäisseremoniaan. Urheilutapahtumiin Palmer ja McKeon saavat mennä vain virallisilla kisabusseilla. Kisakylässä pitää olla iltakahdeksasta aamukahdeksaan.

Komitea toteutti myös asepalveluksesta tuttua ”yksi mokaa, kaikki kärsivät” -metodia ja asetti koko joukkueelle loppukisojen ajaksi kotiinpaluuajan aamukahdeksi.

BBC:n mukaan McKeon jäi ”uimariystäviensä” kanssa Copan alueelle joukkueenjohdolle ilmoittamatta, kun ryhmä Australian joukkueen jäseniä lähti Copacabanalla sijaitsevasta yökerhosta pikkutunneilla. Palmer taas lähti jatkamaan iltaa rannalle ja tuli kotimatkalla vielä ryöstetyksikin.

Molemmat ovat pyytäneet tekojaan anteeksi. McKeon voitti Rion kisoista neljä mitalia, kirkkaimpana kultaa naisten vapaauintiviestistä. Palmer oli rintauinnissa alkueränsä viides. Australian joukkueen pomoportaaseen kuuluva Kitty Chiller kuvaili kaksikon käytöstä mahdottomaksi hyväksyä.
  • rio2016

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    5. 5

      Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

    6. 6

      58 lentokonetta ja 75 000 euron vessa vai Lada ja 77 neliön asunto? Vladimir Putinin todellinen omaisuus on täysi mysteeri

    7. 7

      Heti draamaa Jyväskylän MM-rallissa! Toyotan suomalaiskuljettaja romutti autonsa testierikoiskokeella

    8. 8

      Tarja Halonen jäi lääkärin neuvosta pois Helsingin-lennolta 1978 – kone putosi järveen ja räjähti

    9. 9

      Tästä kuvasta kuskilegenda Leo Kinnunen muistetaan: Jorma Pulkkinen roikkui hengenvaarallisesti takaluukussa

    10. 10

      Mitä Mika Salon Ferrarille tapahtui Unkarissa 18 vuotta sitten? ”Olemme sopineet, ettei asiasta puhuta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    4. 4

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    5. 5

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

    10. 10

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    2. 2

      Savonlinnalaisen Iinan postiluukusta kolahti Putin-tiedote: ”Pyydämme, että vältätte asuntonne parvekkeella oloa” – poliisi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    4. 4

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    5. 5

      Jere Karalahti uhoaa elämäkerrastaan: ”Nyt on aika kertoa alaston totuus”

    6. Näytä lisää