Pasi

Uinti

Valikko

Hanna-Maria Seppälä kauhoi kaksi SM-kultaa

Julkaistu:

Hanna-Maria Seppälä aloitti torstaina lyhyen radan SM-uinnit kahdella mestaruudella. Hän voitti Oulussa sekä 100 metrin vapaauinnin että 50 metrin perhosuinnin.

Perhosen pikamatkan Seppälä ui 26,73 sekunnissa. Tulos jää vain viiden sadasosasekunnin päähän hänen kesällä Seinäjoella uimastaan Suomen ennätyksestä.

- Aika oli yllättävän hyvä, sillä en ole tällä hetkellä edes kovin nopeassa kunnossa, Keravan Uimareita edustava Seppälä ihmetteli.

Toiseksi perhosmatkalla sijoittunut Vantaan Vesikoiden Emilia Pikkarainen ui kelpo ajan 26,92.

Seppälä urakoi SM-altaassa kahdeksalla henkilökohtaisella matkalla, mutta jättänee sunnuntain finaalit uimatta.

Raision Urheilijoiden Patricia Aschan ei startannut hätyyttelemään ennätystään 800 metrin vapaauinnissa. Vantaan Vesikoiden Marlene Niemi oli flunssaisena sivussa torstain matkoilta.

Avauspäivänä ei nähty yhtään uutta Suomen ennätystä.

Karvonen nopein rintauimari

Miesten 100 metrin rintauinnissa tamperelaisen KooVee:n Eetu Karvonen piti takanaan Swimming Jyväskylän Ari-Pekka Liukkosen ja Joensuun Uimaseuran Iisakki Ratilaisen. Karvonen jäi torstain ajallaan (59,57) omasta kisaennätyksestään 38 sadasosaa.

- Hyvä että pääsin edes altaaseen, flunssasta toipunut Karvonen kommentoi.

Swimming Jyväskylän lupaava Severi Allonen voitti 400 metrin vapaauinnin ajalla 3.52,23 ja oli voittamassa seuralleen myös 4x200 metrin vapaauintiviestiä.

Päivän nuorin kultamitalisti löytyi naisten 200 metrin selkäuinnista. Kotialtaassaan esiintynyt Oulun Uimarit 73:n 14-vuotias Katja Pyörälä nousi voittoon ajalla 2.16,40.

Pietarsaaren Uimareiden Ilkka Hanhineva voitti miesten 200 metrin perhosuinnin ajalla 2.01,15.

- En osannut odottaa ihan noin hyvää aikaa, sillä tavoitteeni ovat pitkän radan kisoissa, Hanhineva totesi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  4. 4

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  5. 5

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  6. 6

    Therese Johaugin apujoukoilla kovat keinot käytössä – yrittävät kumota kilpailukiellon

  7. 7

    Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

  8. 8

    Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

  9. 9

    Perussuomalaiset ja keskusta tukkanuottasilla – Alkoholilakiin uusi ratkaisuehdotus huomenna

  10. 10

    Rikollinen esiintyi oikeana lohjalaispoliisina – 5 tapausta: Näin valepoliisi yrittää huijata

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

  2. 2

    Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

  3. 3

    Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

  4. 4

    11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

  5. 5

    Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

  6. 6

    Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

  7. 7

    Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

  8. 8

    Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

  9. 9

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  10. 10

    Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  5. 5

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  6. 6

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  7. 7

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  8. 8

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  9. 9

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  10. 10

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

  2. 2

    Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

  3. 3

    Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

  4. 4

    EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

  5. 5

    Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

  6. Näytä lisää