Hanna, Johanna, Jenni

Uinti

Valikko

Matti Rajakylä jäi niukasti uinnin pikamatkan finaalipaikasta

Julkaistu:

Matti Rajakylä jäi yhden kokonaisen ja kahden sadasosasekunnin päähän 50 metrin vapauinnin maailmanennätyksestä Eindhovenin EM-kilpailuissa. Rajakylä paineli sunnuntain välierissä altaanmitan aikaan 22,52. Muutaman metrin päässä ranskalainen Alain Bernard korjasi ME-tulokseksi 21,50.

Rajakylän 22,52 riitti välierien kymmenenteen sijaan. Tuo ei ole hassumpi saavutus uintimatkoista sähäkimmällä. Paikka päätöspäivänä maanantaina uitavassa EM-finaalissa jäi Rajakylältä kolmen sadasosasekunnin päähän. Kahdeksanneksi ehtinyt hollantilainen Robert Lijesen ui 22,49.

- Veikkasin, että 22,48 riittäisi jatkoon. Oli odotettua heikompi taso, Rajakylä veisteli.

Rajakylä ui Suomen ennätyksen 22,51 helmikuussa Espoonalahden SM-kilpailuissa.

- Aika lähelle pääsin. Ei kai sitä silloin voi ihan huonoksi uinniksi sanoa, hän tuumi.

EM-välierissä Rajakylän viereisellä radalla uinut ruotsalainen Stefan Nystrand meni jatkoon kolmanneksi nopeimmalla ajalla 22,12. Viisikymmentä metriä vapaauintia mennään sellaisessa käsien ja jalkojen sekamelskassa, ettei siinä viereen juuri kurkita.

- Huomasin kyllä matkan varrella mitä tässä pitää vielä parantaa. Startti tuntui ihan hyvältä, mutta viimeisellä kymmenmetrisellä muu jengi menee ohi. Tai ei sitä huomaa, mutta oman hyytymisen huomasin, Rajakylä kertoi.

Bernard ui kolmannen maailmanennätyksensä Eindhovenissa. Perjantaina ja lauantaina hän rikkoi sadan metrin vapaauinnin ME:n kahdesti.

- Oli mukava olla mukana ME-uinnissa, Rajakylä hymähti.

Rajakylä kaipaa 50-metriseensä rentoutta.

- Sitä ei voi ihan reikäpäänä lähteä uimaan, vaikka se siltä ehkä vaikuttaa, hän sanoi.

Pikamatka oli Rajakylän viimeinen laji Eindhovenissa ja tuotti parhaan tuloksen.

- Pikkaisen paremmin olisivat voineet mennä kokonaisuudessaan nämä kilpailut. Ehkä se kuumeflunssa kaksi viikkoa ennen kisoja vähän verotti.

Rajakylä osallistuu myös Manchesterissa parin viikon kuluttua järjestettäviin lyhyen radan MM-kilpailuihin. Sinne hän ei ehdi herkistelemään kuntoaan.

- En näe miksi yleensä pitäisi (herkistellä). Ehkä otan yhden tai kaksi päivää vähän rennommin, Rajakylä suunnitteli.

Lyhyen radan MM-kilpailut ovat Rajakylälle ensimmäiset.

- Ne ovat aina niin huonoon aikaan. Niin nytkin, mutta otan ne harjoituksen kannalta.

  • Uinti
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  5. 5

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  6. 6

    Linkin Parkin laulaja julkaisi koskettavan kirjeen, kun Chris Cornell teki itsemurhan: ”Itken edelleen” – kuoli itse Cornellin syntymäpäivänä

  7. 7

    Mies syntyi ilman jalkoja ja toista käsivartta – päätti silti ryhtyä kehonrakentajaksi

  8. 8

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  9. 9

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  10. 10

    Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  5. 5

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  6. 6

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  7. 7

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  8. 8

    Apu: Jethro Rostedt aikoo jäädä eläkkeelle 5 vuoden sisällä – kerskailee omaisuudellaan: ”Kyllä se miljoonissa lasketaan”

  9. 9

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  10. 10

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  2. 2

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  3. 3

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  4. 4

    Linkin Parkin Mike Shinoda shokissa kollegansa yllättävästä kuolemasta – näin hän kommentoi suru-uutista, myös Chris Cornellin vaimolta sydäntä särkevä twiitti

  5. 5

    Kommentti: Linkin Parkin laulajan kuolema on tuntemattoman tähden tragedia

  6. Näytä lisää